- Maassa maan tavoin

Mä oon ollut aika hiljainen tän asian suhteen. Siis että näitä turvapaikanhakijoita otetaan nyt suomeen niin paljon. Mä oon eläny lähestulkoon koko elämäni mamujen keskellä, eikä mulla oo mitään niitä vastaan, mut en myöskään hypi riemusta kun nään heitä. Tai no mä puhun "niistä".

Tottahan se on, että myös Suomalaiset raiskaa ja tappaa, varastaa ja pahoinpitelee. Ja sit kun joku mamu näin tekee niin spekuloidaan sitä, että kun kaikki mamut. Josta päästäänkin otsikkoon; maassa maan tavalla. Mennäänkö lakien mukaan ? Vai niin kuin osa suomalaisista ? Lakien. Jos mä muuttaisin jonnekkin muuhun maahan, niin mä eläisin niinkuin sen maan laki sanoo. En mä eläisi oman uskontoni (ni mikä uskonto) mukaan, jos se rikkoo lakeja.

Niin ja sit se, että Suomen omat asiat pitäis eka saada kuntoon. Kuten se, että meil on täällä paljon kodittomia ihmisiä, koska asuntoja ei riitä kaikille. Sit otetaan turvapaikanhakijoita, että saadaan vähän lisää kodittomia ihmisiä? Ehkä nekin sit joskus saa työpaikan, ja maksaa veroja. Mut siihen menee vielä aikaa. Ja siksi mä oon sitä mieltä, ettei enää yhtään pakolaista tähän maahan.

Ugh, olen puhunut.

- sussa on voimaa

Keltään ei varmaankaan ole jäänyt epäselväksi, että kuka on mun uusi mies. Ville Eskelinen pieksämäeltä. VM 85, kahden ihanan lapsen isä, työtön audimies. Ollut työelämässä noin 9vuotta, ja kuuluu metalliliittoon. Huumorintajua löytyy, ja on maailman huomaavaisin ihminen. Ottaa toiset huomioon, eikä kukaan jää kenenkään varjoon. Harrastuksiin kuuluu nelipyöräiset asiat (autot ja mönkijät). Vihaa bemareita (vittu), ja mersuja. Välillä vähän saamaton, mutta tarpeeksi kun potkii perseelle, niin hoitaa asian kuin asian. Ja ennenkaikkea tää mies on hyvä isä. Ja maailman paras mies. ♡ Ja mä rakastan sitä todella paljon jo nyt, ja mun rakkaus kasvaa vaan joka päivä.

Mun elämäni valo, mutta valossakin on yleensä varjonsa. Ihan niinkuin mun elämässäni.

Puhuttiin eilen kaikenlaista, kun oltiin saatu lapset nukkumaan. Lähinnä siis musta. Oon miettiny paljon sitä kaikkea paskaa, mitä mäkin oon joutunu kestämään. Sitä ääretöntä tuskaa, kun mulle kerrotaan Iinan kuolemasta. Sitä ahdistusta, kun en haluu mennä kouluum kiusattavaksi. Sitä lapsellista ymmärtämättömyyttä, että mikä siinä on niin väärin olla isin luona, kun se juo/narkkaa. Sitä yksinäisyyden tunnetta, kun mut sijoitettiin, ja lähestulkoon heti suljettiin nuorten psykiatriselle osastolle. Sitä pelkoa, kun mut sijoitetaan 250km:n päähän kotoota. Sitä loputonta kipua, kun mulle ilmoitetaan isän kuolemasta. Sitä suunnatonta ensirakkauden tunnetta, mikä muuttukin pelkäksi fyysiseksi sekä henkiseksi kivuksi ja mustelmiksi. Se mikä jätti muhun lähtemättömät arvet. Sitä kun mikään ei enää riittänyt, ja halusin olla vaan sekasin 24/7. Sitä, kuinka Jasu tuli, ja nosti mut sieltä ylös. Korjas mut. Ja sitä, miten se taivas paloikin helvetiksi. Kuinka yksinäinen mä olin. Mutta mistä tää voima tulee mulle ? Onko se sitä, että mä jaksan vieläkin uskoa siihen parempaan huomiseen ? Sitä, että mä ajattelen ettei yhden ihmisen kuulu kestää näin paljoo paskaa ? Että oikeesti, mulle ei voi tapahtua enää mitään pahaa. Ja silti oon varma, että joku kuolee. Oon myös varma, että mä romahdan. Mutta mä olen selvinnyt kaikenlaisista tunnevyöryistä, ja osaan tunnistaa itsestäni milloin tartten apua.

Mä en halua ajatella näitä asioita. Mä haluan keskittyä nyt tähän hetkeen, meidän perheeseen ja kotiin. Mä haluan piilottaa mun negatiiviset tunteet, että mä voin olla hyvä "puoliäiti". Ilman mun ystäviäni, niitä muutamaa, tai ilman Villeä ja lapsia, mä en pysyis järjissäni.

~VIIVIFANNY

- onnea onnea onnea vaan

Kuten mä jo sanoin, ni mä tiedän että kohtalo halus mun ja Jasun jutun loppuvan. Mä tiedän, että Jasulle on tiedossa jotain parempaa. Ja että Jasu opetti mua. Jos Jasua ei olis, ni ei olis tätäkään.

Kaikkihan nyt tietää Viivin, ja Viivin nopeet liikkeet. Mut tässä miehessä on vaan sitä jotain. Mä en tiedä, että miten saa mut näin sekasin. Ja kuinka paljon voi ihmiseen ymmärrystä mahtua. Ja kuinka, välillä jopa, rasittavan huolehtivainen joku voi olla. Mä oon onnellinen.

Kiitos Jasu, ilman sua, musta ei olisi kasvanut aikuista ihmistä. 

~ VIIVIFANNY

- Mä annan sut pois, mä päästän sut pois

Kun yritetään kaikki, ja siltikään ei toimi, ni ei voi muutakun päästää irti. Itku pitkästä ilosta.

Me nostettiin monta kertaa kaikki asiat pöydälle, pyyhittiin se pöytä ja yritettiin pitää se puhtaana. Kyllähän se hetken kesti, mut sit taas oltiin sen saman pöydän ääressä, samojen ongelmien kanssa.

Mä en voi muutakun kiittää sua Jasu tästä vuodesta. Mä sain hetken aikaa leikkiä normaalia ihmistä. Mä sain myös tutustua uusiin ihmisiin, jotka näytti mulle ymmärrystä. Mä sain olla osana perhettä, ja mä sain tuntea rakkautta muualta kuin omalta perheeltä. Mä sain ihanan rauhallisen vuoden.

Mä uskon kohtaloon, ja kohtalo halus tän kokemuksen muiden joukkoon. Mä uskon että kohtalolla on Jasulle tarjottavana jotain mua parempaa. Ja mä uskon, että vielä mä pystyn sitoutumaan. Mä uskon että kohtalo halus näin.

Me jatketaan ystävinä. Ja mun mielestä se on hyvä, koska Jasu tuntee mut. Sille voin kertoa kaiken. Siihen mä luotan.

Jali jää Jasulle.

~VIIVIFANNY

- Hullu sä et ole, mutta juuri nyt on vaikeaa

Mun mielestä on todella lohduttavaa, kun lääkäri ihmettelee, että miten mä oon voinut tän selän kanssa olla koulussa. Yhtä lohduttavaa on se, kun se sanoo "mä kirjotan tän ja ens viikon saikkua ja laitan sut sinne magneettikuvien jonoon. Tuut sit hakee lisää sitä saikkua jos siltä tuntuu, ja todennäkösesti tuntuukin.". Eli mulla on alin selkänikama liikkunu 7mm, ja todennäkösesti välilevyongelmaa. Mun tekis tässä kohtaa mieli sanoo kaikille "ku sulla on sitä ylipainoa"-ihmisille, että haistakaa vittu. Mä tiedän, että mun selkävaivat johtuu siitä et oon ylipainoinen, mutta se ei sitä tarkota, ettenkö mä olisi oikeutettu oikeeseen hoitoon. Ja kaikille niille myös tiedoksi, mä laihdutan tällä hetkellä. Mä syön noin 1200 kaloria päivässä, ainakin yritän. Aina sekään ei tuu täyteen. Ja mä olen jo laihtunu 5kg. Kahdessa viikossa.

Se liikkuminen, mä en välttämättä aina jaksa. Mun pää ei jaksa. Mun pää sanoo ittensä irti, ja sillon mä jumahdan tohon sohvalle makaamaan, ja siinä saattaa helposti mennä se parikin tuntia, ilman että mä huomaan mitään. Ja sit mua alkaakin itkettämään, että kun mä en voinu edes siivota. Mä en voinu edes syödä itse. Hyvä jos muistin koirani ruokkia.

Mun paniikkikohtaukset on suhteellisen rajuja. Mä jokseenkin menetän ajan ja paikan tajun. Mä kadotan jokaikisen tunteen, kun pahin ahdistus on menny ohi. Sillon mä jumahdan siihen sohvalle. Mä yritän kuunnella musiikkia, joka tois joitain tunteita esille, edes ikävää. Mut ei. Sen jälkeen mä alan pelkäämään, ja mä en tiedä mitä mä pelkään, mut mä pelkään ihan älyttömästi. Kamalinta on se, kun ei pysty oikeesti liikkumaan, kun mikään sun kropasta ei toimi sillä hetkellä. Se saattaa kestää parikin tuntia. Ja loppupäivän mä oon ihan pihalla.

Mä teen lähes joka päivä sen virheen, että mä palaan menneisyyteen. Ja mä alan ikävöimään sitä aikaa. Mä en kyllä ymmärrä, että mikä siinäkin on, et kaipaa niitä monen päivän kestäviä ryyppyputkia. Oliks se sit se, et mä olin nii vapaa tekee mitä mä haluun ? Oonksmä nyt jotenki vankina? En. Muutakun mun omassa kropassani jota vihaan. En tällä hetkellä niin paljoo, mut ylensä vihaan.

Ja kun kaikki sanoo mulle "sun täytyy miettiä niitä hyviä asioita mitä sun elämässäs on vuoden aikana tapahtunu". Se ei aina tunnu siltä. Ja se ei oo kenenkään vika, se on mun pääni vika. Jos mä mietin että kaikki on paskaa, ni sillon on ihan turha tulla lässyttämään siitä, että kuinka paljon mulle on tapahtunu hyvää, koska se hyväkin on sillä hetkellä paskaa. Mä oon raaka, enkä anna itteni olla onnellinen sillon kun mulla on paskapäivä. Mä haluun sillon vaan käpertyä siihen itsesääliin, ja jokseenkin jopa uskoa, että se kaikki on oikeesti paskaa.

Kävin muuten eilen myös päälääkärissä, ja se sano että tää mun hulluus johtuu siitä, että mun lääkkeet vaikuttaa. Sit se määräs vähän lisää lääkkeitä. Että varmasti pää menee vähän enemmän sekasin.

Mä en pelkää ihmisiä niin paljoo enää, se onkin ainoo hyvä vaikutus näistä lääkkeistä. Mut vielä kattellaan kuukausi, että jos tää olo tästä tasottuis.

Hope so. VIIVIFANNY

- blaablaablaa

Alotin viimeviikolla tekemään pientalojen julkisivumaalauksen näyttöä. Sain jopa kehuja! MUTTA. Mökin pitäis olla tänään valmis, ja mitä tapahtuu mulle? Saan kunnon tappoflunssan edenistä, ja kuolema on tuntunu korjailevan mun luitani joka päivä. Eli.. se siitä näytöstä.

Maanantaina herään 7.00 sitä varten, että voin soittaa itelleni lääkäriajan, odotan 30min, että pääsen ees linjoista läpi, ku tuuttas vaan varattua. Sit ku pääsen, ni enköhän jonota semmosseet 20min, jonka jälkeen saan tietää et mulla on ihan väärä numero, koska asun hervannassa. Soitin uuteen numeroon, josta pääsinki melkein heti läpi. Ja ei varatttu aikaa, sairaanhoitaja ottaa vastaan, kunhan eka ilmottaudun luukulle. No ei ku nokka kohti hervannan terveysasemaa, jonka luukulla saan kuulla et oon ihan väärässä paikassa, 50m takasinpäin, selvä! Hieman oli hakusessa tää kyseessä oleva pihlajanlinna, kunnes löydettiin Veeran kanssa oikee rakennus, seuraava ongelma oliki löytää se itse paikka sieltä. Päästiin ku päästiiniki pihlajanlinnaan, enkä joutunu ees kauaa odottamaan, että se sairaanhoitaja ottaa mut vastaan, ja sen jälkeen saankin tietää et mul on korvatulehdus. Juuu hehe. Ma, ti, ke saikkuu, eli huomenna kouluun JES !

Mua alko tänään ahdistaa menneisyyden haamut, siis ihan älyttömästi. Mun teki mieli vaan itkee ihan hulluna, mut pidin itteni kasassa. Ja ei tarvinnu ku viesti yhdelle ihmiselle, ja sen jälkeen sielt tuliki jo puhelua. Mun olo helpottu samantien, ku sain kerrottuu sen asian, ilman mitään voivottelua tms, vaan suoraan että mä oon hullu. Sen jälkeen, kun se puhelu oli ohitse, ni mä aloin miettii et mä oon ollu huono ystävä tälle ihmiselle. Mä en oo pitkään aikaan puhunu sen kanssa niitä muutaman tunnin maratonipuheluita, en edes puoltatuntia! Ku tuntuu et oon aina vaan väsyny, pahalla tuulella tai sit muuten vaan menossa. Ja mä haluaisin luvata, että musta tulee parempi ystävä, mut mä en uskalla. Koska jos käykin niin, että mä en ookkaan se parempi ystävä? Jos mä koen taas jonkun romahduksen, ja mun elämään ei kuulu ku koulu ja Jasu? Yritän tietenkin, mut en ala lupaamaan. Jenni oot rakas !

Huomenna mun nuorin pikkusisko saapuu Tampereelle. Ihana saada viettää juhannus Een kanssa ! Ja ihana Tuija, ku saadaan mennä orivedelle grillailemaan ja uimaan jussiks <3 ! Jos mulla nyt on ens viikko lomaa, ni mennään joku päivä särkänniemeen, mut jos ei, ni tossa viikonloppuna sitten. Jostain syystä mua jännittää se Emman tuleminen, salee sen takii, ku tuun toimeen semmosten pikkulasten kanssa, mut sit 10+ vuotiaat alkaa olee jo niin teinejä, et mä oon tääl varmaa kusessa.. Ei kai, hyvin se menee! Ainaki Jenni tsemppas mua hyvin <3

Mul oli vaik mitä asiaa, mut puhuin Jennin kans puhelimessa, ja sen jälkeen pelasin Black opsii, ja rikoin eilisen ennätyksen tänään ! Round 29 ;) Mä varmaan kirjottelen huomenna, tai sitte juhannuksen jälkeen. Yritän ottaa paaljon kuvia, ni ei oo tämmöstä tylsää tekstiä sitten.

Kiitos nam !

~ VIIVIFANNY

-

Sama vanha naapurin mummo, jo 15 vuoden ajan. Jälleen pysäyttää mut ja tuntuu tietävän vieläkin mun asioista enemmän ku minä. Paitsi se on väärässä. Sieltä se parvekkeelta huuteli taas. Kysy kaikki kuulumiset, ettei vaan jää paitsi mistään. "Ai sä oot niin iäkäs ! 20 vuotta! Otto onki sitte vanhempi". 'Joo, tiedän mun isoveli on mua vanhempi. Ja en asu enää porissa, en mä ole edes huostaanotettuna. Joo tampereella, kalliit vuokrat on, mut sossu maksaa. Ja opiskelen, ei, en taidemaalariks, musta tulee just semmonen "eikai seinämaalari". Ei olla nähty pitkää aikaa ku en mä tääl oo käyny. Kyllä kävin joulupäivänä. Joo oli kiva nähdä. Heippa!'

Martsarin lapsistaki on tullu jo isoja. Osaa monipuolisia sanoja. On rentouttavaa ku istut parvekkeella ja kuuntelet vittua ja huoraa.

Meet käymää kaupassa, ostarin käytävät on täynnä 15v teinejä juomassa es. Pihalla poltetaan kauheella porukalla poskareita. Kesäloma on hyvää aikaa opetella polttamaan, ni ei nolaa itteensä sitte ku koulut taas alkaa.

Kirppiksillä myyjät vilkuilee. Anteeks, nyt ei löytyny mitään kiinnostavaa, mut en mä täältä pölliny mitään.

Mitähän toi on vetäny? Varmaan kaikkea mahdollista.

Nyt mä istun paikallisbussissa. Se keinuu eteenpäin ja haisee kuselta. Onneks mä pääsen tänään takasin tampereelle, kotiin

Ihana pääkaupunkiseutu ♡

Ps. Kiitos äiti, mul oli hauskaa, ja sain mun silmätki avattuu! Ootte rakkaita ♡

~VIIVIFANNY

- naamat 1501

Mul ei taaskaan oo mitää maailmaa.parantavaa asiaa, koska mul on semi tylsä elämä. Parisuhde on vieläkin kasassa (23.4. tuli 8kk täyteen ♡). Koulussa on mahtavaa, paitsi nyt.

Saatiin vihdoinki meiän oikee opettaja tänne, ja mä oon jopa oppinukki tääl jotain. Viime viikolla meil oli tapetointiteoriaa; istuttiin 4h luokassa lukemassa tapetin historiaa, jonka jälkeen saatiin etätehtävä kotiin kyseisestä aiheesta. Seuraavana päivänä sain kuulla, että saan kurssin arvosanan sen etätehtävän perusteella. Ois ehkä voinu panostaa vähän enemmän. Sit päästiin tapetoimaan, ja se meni oikeesti hyvin, ainaki se seuraava tapetti. Tehtiin pareittan sitä niin, et vuorotellen toinen liisteröi, ja toinen länttää tapetin seinää. Veera oli mun pari, ja välil vähä jännitti et jompikumpi on siel seinän ja tapetin välissä. Ne meiän hienot tapetoinnit sai olla seinällä yön yli ja sit revittiin ne Roosan kans irti. Alettii tekee siihen pieneen koppiin pohjatöitä ja alotetaan jotain pientä remppaa siel kahdestaa joskus. Perjantain oli etäpäivä ja viikonloppu meni suht hyvin, mitä nyt lauantaina alko olee vähän levoton olo, ku oli jo kaks päivää ollu kotona tekemättä mitään.

Tää viikko ei oo ollu ihan niin kiva. Ollaa maalattu jotai kaatopaikalta löytyneitä korituoleja, ja se on ollu oikeesti perseestä. Tuolin (ja pään) pinnat katkes suurinpirtein käsiin, ja sitä maalia pitäis olla joka saatanan rakosessa. Ollaan tehty joka päivä niitä, paitsi tänään. Ja tänään on ekaa kertaa semmonen päivä kun ei vaan jaksa kiinnostaa, koska koko päivä menee penkissä istuen ja kuunnellen ala-asteella kuultuja ympäristöasioita. Ja uskokaa pois, mä oon kerrannu nää asiat niin moneen kertaa elämäni aikana, et mä en jaksa kuunella. Ja toi opettaja on joku ihan hullu hippi.

Yöt oon ollu maanantaista lähtien Veeran tykönä, koska helpompi lähtee kouluun ku saa kyydin. Mitä mä teen vappuna? En mitään. Ja ei, en hypi riemusta.

Nää kuvat on kaikki tältä päivältä. Kertoo varmaan kiinnostuskiikareitten katoamisesta aika hyvin.

~ VIIVIFANNY

- meistä tulee maalareita

Mä ajattelin vaihteeks lisätä kuvia, ja kirjottaa niistä. Mul oli kotimatkalla selvät sävelet siitä, mitä ja miten kirjotan, mut sille ajatukselle tapahtu jotain.

Viime viikonloppuna Irkku tuli tampereelle 'rentoutumaan'. Perjantaina käytiin Veeralla, koska Irkku tykkää lapsista, ja Mila on paras 1v likka kenet tiiän.Sit illalla värjättiin mun tukka, olé ! En vaan yksinkertaisesti jaksanu ylläpitää sitä punasta väriä, koska mun hiuksista se haaleni parissa viikossa. Eikä mun päänahkani kestäis kahden viikon välein värjäämistä.

 Lauantaina lähettiin näyttämää Irkulle Ideapark. Oon jo jonku aikaa haaveillu uudesta laukusta, ja nyt sen sit löysin tokmannilta kahdeksalla eurolla. Se on ehkä vähän  tätimäinen, mut on se parempi ku mun koviakokenu valkonen laukku. Illemalla käytiin jätskillä, eli haettiin mäkkärin autokaistalta suklaa sundaet, vai millai seki kirjotetaan. Sit mentii Kaukajärvellä Riihiniemen uimarannan parkkipaikalle ne syömään, ja kierrettiin siinä oleva niemi. Pyysin Irkkuu ottaa musta ja jasusta kuvan, että mä voin kehystää sen. Ja tää oli paras. Ja tää ei mee kehyksiin.

 

Sunnuntaina me siivottiin kaikki kolme yhdessä. Kuulostaa muuten tosi tylsältä viikonlopulta, mut ainaki mul oli kivaa. Kiitos Iikkunen siivousavusta, ja ylipäätänsä siitä, että just sä oot mun toinen pikkusisko <3

 

 

En muista, et oonko kertonu jo, että mä pääsin sinne TAKKii opiskelee. Eli musta pitäis tulla vuoden päästä rakennusmaalari, ja mun mielestä tää kuva jo kertoo mun innostuksen. Ja ehkä toi seuraavakin.

 

 

... Kyllä mä oikeesti tykkään olla siellä, mut mä en jostain syystä näytä kauheen innostuneelta. Nii ja joo, Veera on mun luokalla!

 

Tää on tältä päivältä, mun mielestä ehkä yliturhin koulupäivä ikinä ! Mä heräsin 6.15 ihan vaan sen takii, et voin matkustaa 40min dösällä kouluun, siivota vähän, lähtee 9.30 taas matkustamaan sen 40min dösällä kotiin.

 

 Maanantaina meil oli työkaluperehdytys, jonka mukaan mun pitäis nyt osata käyttää naulapyssyä, sirkkeliä, moottorisahaa, kuviosahaa jne. Mä osaan ehkä käyttää sitä pienintä naulapyssyä, ja jos oikein hyvä tuuri käy, ni mahdollisesti myös sirkkeliä. Tiistaina saatiin homeiset tuolit hiottavaks. Hiottiin niitä about 6h, ja vähän kittiä päälle. Jäkeenpäin saatiin kuulla, ettei tota kittiä ois saanu siihen laittaa. Tosin joo, kai sen järkiki sanoo, et kun purkissa lukee "betoniin", että sitä ei välttämättä käytetä sillon puussa. Mut ku opettaja löi ton kitin meiän käsiin, ni hups. 

 

Puuöljy ja pensseli. Muuten varmaan tosi hyvä yhdistelmä, mutta kun mä en ole ikinä käyttänyt puuöljyä, eikä pensselikään oo turhan usein mulla ollu kädessä. Jos mulle ois lyöty ruisku käteen, ni homma ois ollu selvä. Mut ei. Eikä me kaiketi edes pilattu noita tuoleja, saatii jopa kehuja!

 

 

#pensselitäti

 

 

Jeee, maanantaina mä täytin 20v. Sain aamupalan jakkaralle.Tosin, saan sen joka aamu jakkaralle.

  

Mä en ole ikinä saanu parempaa syntymäpäivälahjaa! "Jaa sormus...", ei oo mikää jaa-sormus! Jasu teki tän mulle su-ma yönä töissä, ite. Ihan hyvin se on arvioinu mun sormeni koon, koska tää ei oo ehkä ku kokoo liian iso. Eikä tää ainakaan vielä oo tippunu mun sormesta.
 Ja ei, en oo ikinä saanu parempaa syntymäpäivälahjaa, ja se vaatii tosipaljon, että ois tätä parempi.

 Eli joo, mulla menee aika hyvin, sit vielä kun sais jostain jesarii, ja teippais pään kasaan ni ois jees. Kyllä, pää sanoo itteensä taas pikkuhiljaa irti. Toivottavasti tää ois vaa paska päivä, ja huomenna ois taas parempi olo.

~ VIIVIFANNY

- kuka muu muka kun minä vois multa mun menneisyyteni riistää

Nyt ku oon saanu itteeni niskasta kiinni, ni oon alkanu miettimään tosi paljon mun menneisyyttäni. Ihan sitä aikaa kun sitä alkoholia meni vähän enemmän, ja millään muulla ei ollu väliä, kunhan mä saan itteni humalaan. Mua kiinnosti vaan ne kaverit, jotka joi ittensä mun kanssa humalaan. Mitä mä nyt raittiilla kaverilla teen, ku ei se mun kanssa ryyppää. Ja mitä mä teen mun perheelläni? Nehän asuu vantaalla, ja mä porissa.

Mä olin tytär, joka ei ajatellu ku itteensä. Mä olin myös sisko, olevinani. En mä ois sitä titteliä ansainnu, koska mä olin kaikkea muuta ku sisko, varsinkaa isosisko. Enkä mä välttämättä osaa vieläkään olla mikään unelma tytär, tai unelma siskos. Mut mä yritän. Mä oon päässy siitä paskasta nousemaan ylös, eikä oo pelkookaan et oisin vähään aikaan sinne takas vajoomassa.

Mä näin yks päivä miehen maakaamassa keskellä suojatietä. Kaikki käveli vaan ohi, ja ennenkun mä pääsin kohdalle ni joku juos sen miehen luokse ja nosti sen ylös. Mä pidättelin itkuu. Ihan vaan senkin takia, että mä oon ollu se joka on nostamassa omaa isäänsä ylös keskeltä tietä, ja mä oon ollu se, jota on nostettu sieltä kadulta ylös. Jos joku autoilija ei ois nähny sitä miestä, ja ajanu vaan täyttä häkää yli, koska kaikilla on aina kiire. Se ois ollu tän miehen loppu, se ois voinu ollu mun isäni loppu, se ois voinu ollu mun loppu.

Jossain vaiheessa mun elämä oli niin perseestä, et mä en kattonu kun mä ylitin tien. Mä salaa toivoin, että mä jäisin auton alle. Mut kato, ei Matikan pää anna periks pyytää anteeks niiltä lähimmäisiltään, keitä on satuttanu. Ja sit tuli Jasu, joka teki heti selväks, et hän ei katso arkisin ryyppäämistä. Siinä sitä sit oltiinkin. Alko Matikanki pää antaa periks sen verran, et pysty pyytää jopa anteeks. Mut kun ei se ryyppääminen siltikään tahtonu jäädä pois kokonaan, ni laitoin asuntohakemukset tampereelle, ihan vaan todistaakseni, et kuinka paljon mä Jasusta välitän.

Nyt oon alkanu jännittämään taas autotien ylittämistä. Ja mul on ihan parhaat läheiset tällä hetkellä. Enkä mä vaihtais mitään. Ilman ryyppäämistä, ja entistä heilaa, mä oisin ihan täynnä itteeni. Mut kaikkiin ojiin, mistä mä oon noussu ylös, on jääny osa mun jääräpäisyyttä ja kuorta. Ja sitä kuoree mul ei enää ees oo. Mihin mä sitä ees tarttisin, kun mä voin olla ihan oma itteni Jasun seurassa?

 Mä rakastan sua kulta♥

- hyvää syntymäpäivää isi

Luin mun äidin serkun blogia tossa äsken, ja tajusin että mun isi ois täyttäny 50 vuotta perjantaina. Koin sen "oon maailman paskin tytär"-fiiliksen heti. Miten mä voin unohtaa ? Enksmä osaa kunnioittaa mun kuollutta isääni ? Miks mulla vaan pyöri päässä se että tänää, maanantaina, mulla ja jasulla tuli puol vuotta täyteen ? Mä oon kyllä miettiny paljonkin sitä, että mä kirjoittaisin siitä, mimmonen mun isi oli, mut en vaan oo jotenkin "kerenny", tai vaihtoehtoisesti halunnut repiä niitä haavoja auki. Mut et mä unohdan ne kuuluisat viiskymppiset, MIKSI?

Ja sit mä tajusin. Mä ymmärsin että mä oon päässy mun elämässäni eteenpäin. Ilman isiä. Isiä, jonka neuvoja oisin tarvinnu ties kuinka monta kertaa, isiä, joka ei olis mua hylänny sillon ku olin pohjalla, ei edes silloin kun oisin sitä väkisin yrittäny työntää pois. Isiä, jota ei korvaa mikään/kukaan. Mut silti, mä oon noussu sieltä jostain ilman sitä. Mä tiedän, isi tulee aina olemaan mun sydämessä, ja jonkinasteisena suojelusenkelinäkin. Ja mä tiedän, etten tuu ikinä olemaan samanlainen, kun mitä sillon kun se vielä eli.

Katottiin tossa mäkihyppyä eilen. Tuli puheeks se, että mun isi on joskus harrastanu sitä, ja aloin samalla miettimään että mihin ne isin sukset sieltä jakomäen asunnosta jäi. Naurahdin ja totesin jasulle; "Meinasin tossa ohimennen soittaa isille ja kysyy et mihin sen sukset on menny". Mä pystyn jo NAURAMAAN. Ennen jos oisin sanonu samalla tavalla, ni ois tullu se suunnaton ahdistus, se mikä kuristaa mun kurkkua ja istuu rinnan päällä. Kuivattaa silmät ja kurkun. Nyt se ei tullu niin voimakkaana, eikä ihan heti tän tilanteen jälkeen, mut tuli kuitenkin.

Kauheen moni mun tänhetkisistä ystävistä ei oo edes nähny mun isääni. Tosin johtunee siitä, että melkeinpä ne kaikki asuu porissa. Ja niistäkin ketä sen on nähny, ni monikaan ei tiedä kuinka paras se oli. Mä mietein tos yks päivä, et mä tykkään tosi harvoista iseistä. En sit tiedä et johtuuks se siit, et oon jotenkin katkera, et muil on isi, ja mul ei. Muutama isi on semmonen, mistä mäkin oon tykänny.

Mimmonen mun isi oli? Se oli alkoholisti. Nuorempana narkkari. Se kävi kyllä katkoilla, mut ei se siitä alkoholista koskaan eroon päässyt. Mä en oo oikeestaan koskaan osannut syyttää itteeni siitä isin alkoholismista. Toisaalta, miks mä oisin? Sillon kun mä kittasin, ni en mä ajatellu et "mun elämä on niin paskaa, et mä kittaan". Mä join koska mun mielestä maailma oli paljon kauniimpi pullonpohjan läpi katsottuna, ja että maailmassa ei ollut lähellekkään niin paljoo pahaa, mitä tääl oikeesti on. Sitä mä en tiedä, et miks mun isi joi. Mä en koskaan kysyny. Sitäpaitsi, se jutteli paljon enemmän sillon, kun se oli ottanu.

Se ei ollu ikinä mua kohtaan väkivaltainen, ei ikinä. Se tukisti mua yhteensä maximissaan 10 kertaa, mut mä nyt olinki kunnon kauhukakara. Nii ja joskus se heitti mua kengillä ja kenttälapiolla, mut sillon se oli omissa maailmoissaan. Ne oli niin pieniä asioita, et mua naurattaa jälkeenpäin. Niiku oikeesti, kukaa heittelee kenkiä tai kenttälapioita? Mä en ikinä pelänny isiä. En edes sillon ku se oli tyylii tripillä. Mun ei tarvinnu, koska mä tiesin että mä oon sen koko maailma. Joskus piripäissään se maalas mun huoneen seinälle kaks metrii korkeet muumit, joita mä pelkäsin. Ja hei rakkaat sukulaiset ja ystävät, älkää kauhistelko, mun isi oli paras.

Tottakai mun isissäkin oli niitä huonojakin puolia. Mä en vaan haluu niitä tänne sanoa/kertoa, en ainakaan vielä. Ja miks mä edes haluisin mustamaalata mun isääni ? Huhhuh.

Voi olla, että mä oon tänkin kuvan tarinan kertonu jo. Tää on isin viimeisestä asunnosta. Ja mä muistan kun mä ajattelin, et musta ja isistä ei ole vielä yhtäkään yhteiskuvaa. Tai on, jossain. Ei mulla. Ja mä viel kelasin et "ennenkun isi kuolee". Tän kuvan ottamisen jälkeen siihen isin kuolemaan ei kauheen montaa kuukautta mennyt. Ja mul on kamala olo siitä, että mä oon noin ajatellut.

Mä tiesin aina, että mun isi ei tuu vanhaks elämään. Sen takia mä oonkin siitä varmaan suhteellisen kivuttomasti päässytkin yli. Toisaalta, kuinka moni alkoholisti tulee elämään kauheen vanhaks ? Ottaen huomioon kaikki muut sairaudet mitä isillä oli. Mut mä olin henkisesti valmistautunu isin lähtöön. Tottakai, kun se totuus iski vasten kasvoja, se satutti, enemmän kun mitä mä olin kuvitellut. Mut mä selvisin. Ja mä pystyn kattomaan isin kuvaa, ilman itkua, tai sitä ahdistusta.

Mä tiedän, nää molemmat on huonolaatuisia kuvia, koska ne on valokuvasta otettuja kuvia. En nyt jaksanu rynnätä alakertaan skannailemaan.

Puoltoista vuotta sitten, kun isin kuolemasta tuli vuosi täyteen, ni sinä päivänä mun kaveri hehkutti sitä, kun hänen isänsä maksaa hänelle ajokortin. Mun mielestä se oli tosi väärin. Siis jos sun lemmikki kuolee tänään, ja mä tuun näyttämään sulle "kato mitä mun pölypunkki oppi tänään", ni ei se varmaan kivalta tunnu. Ja sit siihen päälle viel se, et kyse oli mun ISISTÄ, ei siitä vitun pölypunkista. Mä en voinu käsittää tän kaverin ajatusmaailmaa. Enkä kyllä voi vieläkään. Veera kysy sillon "miten sä voit? Mä vaan aattelin kun sun isän kuolemasta tuli tänään vuosi."

Vieläkään mä en oo menny isin haudalle. Pelkään sitä reaktioo, sitä että tuleeko siitä sillon todellista, että sitä isii ei oo. Jos tänä vuonna ?

Ja vielä isille:

Mulla menee hyvin ! Sä oisit niin tykänny Jasusta. Se on niin, niinku tieks normaali? Semmonen mitä mä oon tarvinnu jo pitkän aikaa, siis jotain normaalia mun elämään. Ja mun kämppä ! Tuskin useesti oisit täällä tullu käymään, ja oisit varmaan pienet herneetkin vetäny siitä, et kun muutan pois porista, ni muutankin tampereelle enkä stadiin. Mut oisin ainakin voinu tästäki kuvia näyttää. Ja sä nauraisit, ja oisit ylpee musta. Ja potkisit mut sinne kouluunkin joskus. Sä oot aina mun mielessä. Ja aina mä sua rakastan. Ja älä vihaa mua, vaikka mä oon käyny pohjalla, ja pilannu koko elämäni, ni mä oon nyt tässä ! Ja mä voin hyvin, ainakin suurimmaks osaks. Ja mä oon onnellinen. Oon aina sun tytär.

~ VIIVIFANNY

- tukan tuunausta

Niikun otsikko jo kertookin, ni mä tein jotain mun tukalle. Ja tää on vaatinu enemmän ja vähemmän totuttelemista, koska suhteellisen radikaali muutos kyseessä.

Eli tästä mä lähdin, värinä oli joku tummanpunaruskee. Ja latvoissa vähä vaaleeta.

Välietappi nro. 1. Eli montakohan senttiä multa nyt sit latvoista lähtikää? Eipähän oo enää kuolleita latvoja !

Sit vedin värinpoiston päähän. Okei joo, sori toi mun ilme tossa, en ehkä oo ihan niin edustavan näkönen. Mut siis joo, perus kusipää. Mun päänahka kuoli tän operaation aikana, ja vieläkin irtoo semmossii lastui, nam.

Ja koska kaikki tietää et oon hullu, ni vedin heti uuden värin päähän. Sen piti olla Real Red. Ja edes mä en oo niin huono englannissa et luulisin sen tarkottavan kirkkaan oranssia. Eli siis piti tulla punaset, mutta... Nää on ihan kirkkaan orannsit. Ei ees toi kuva anna sitä oikeeta ajatusta tai mitään. Mä kyl tykkään tästä väristä! Tosin niinku jo sanoin, ni kyllä tää totuttelua vaati.

 Nyt mulla on oma kämppä ! Lauantaina muutettiin Jasun tavarat, ja maanantaina käytiin Veeran kans porista hakemassa mun kamat. Siis joo, mä asun viidennessä kerroksessa, ja jasu toisessa. Ja täysin sama rappu, kyllä. Täs ei oo mitään muuta huonoo puolee ku se, että maanantainakin pikku pöhnässä yritin mennä Jasun kerroksessa omaan kämppääni. Tarkistin viel, et onhan mul oikee avain, ennenko tajusin kattoo et mitä postiluukussa lukee. Ja joo, vedettii pöhnät Veeran kanssa mun muuton kunniaks. Tai siis.. mä vedin. Oli veeraki pienis, mut ei lähellekkää samaa luokkaa ku mä. Siitä ei sitten enempää tällä kertaa.

Kuvia saatte mun uudesta kämpästä sitten ku oon saanu siellä kaiken valmiiksi, eli öö... Puolen vuoden päästä ? Eikai, riippuu toki, et koska saatais iskuporakonetta, et sais mun hyllyt seinille. Tosin joo, siin voi sit kuitenkin mennä se puol vuotta.

Ainii oon rakastunu! Tonnikalasalaattiin. Oon tehny tätä nyt itelleni kaks kertaa, ja voisin kirjottaa tähän ohjeen ylös, ihan vaan sen takii etten unohda sitä. Ja siis suosittelen oikeesti kokeilemaan.

3 keitettyä kananmunaa

1pss he-ma-pa

makaroonia

1 maustekurkku

samanverran tuorekurkkua

1 punasipuli

1prk tonnikalaa hiutaleina vedessä

1prk kermaviiliä

Keitä makaroonit ja hemapat, pilko vihannekset ja munat, sekota kaikki. Ja oon ite maustanu kermaviilin suolalla ja pippurisekotuksella. On siis aivan älyttömän hyvää!

Eli palaamme astialle heti, kun mun hyllyt on löytäny tiensä seinälle !

Loppuun  vielä joku ihqdaaraxupoksukuva. Tai jotain.

~ VIIVIFANNY

- Uusi alku, uudet kujeet

Mietin  tossa yks päivä mun sairastamisia. Ja siis syksystä tähän päivään. Eka meni selkä, sit meni olkapää. Molemmista tuli muutama päivä saikkuu. Sit tuli se mun hullu flunssa, ku luulin et tyylii kuolen. Sit oli tää mun kämmenselän kuolema, jonka jälkeen selkä sano ittensä irti taas vaihteeksi, siit tuliki sillon se melkein kolmen viikon saikku. No sit, mun hammas yrittää tappaa mut, jekku jekku vaa vittu. Sit oliki jo pari päivää ihan ok olo, ku aloin aivastelemaan ihan hulluna. Se kesti tyylii 5 päivää, ja enää mul on vaan vähän nuha.

Nyt ollaan viikko asuttu tampereella. Tosin mulle tää on ollu ihan samanlaista kun sillon ku olin sen selkä-saikun täällä. Toinen käy töissä, ja mä en tee mitään. Ja mä oon sen takia alkanu taas masentumaan. Nään ihan vitun hulluja unia, ja mun tekis mieli vaan itkee. Kamalainta täs on se, etten mä voi tehdä asialle mitään vielä viikkoon.

Tiistaina mul on ensimmäinen sossuaika tampereella. Keskiviikkona muuttoinfo, ja torstaina jälkihuolto porista tulee viimisen kerran moikkaamaan mua. Ja perjantaina, vihdoinkin mä oon virallisesti tamperelainen. Maanantaina alkaakin kaikki maailman soittorumbat; työkkäri, hammaslääkäri ja mahdollisesti kallonkutistaja. Jos sit vihdoinkin sais jotain tekemistä, ni ei tarttis vaan maata perse homeessa oottamassa jälleen sitä "parempaa huomista".

Joku vois ehkä tostakin vetää jonkun johtopäätöksen, et me oltais Jasun kans eroomas. Mut ei olla! Meil menee oikeesti tosi hyvin, vaikka mä joudun aika paljon puremaan hammasta etten alkais tolle ragee siitä, et mä en oo saanu elämältäni mitään aikaseks ikinä. Mä sain ton jopa lenkille mun kanssa. Ja me ollaan ihan ku joku vanha aviopari. Meil on ne omat rutiinit ja kaikki. Tuntuu et oltais oikeestikki naimisis. En sit tiiä et onks se niinkää hyvä asia, et me ollaan alkuhuuma hypätty yli jo ihan suhteen alkuvaiheessa. Tosin siihenkin on selityksenä se, et meiän suhde sai sillon jo kolahduksen ku mä katosin muutamaks päiväks, eikä Jasukaan tienny et missä mä olin.

Olin viikko sitten ottamas Veeran kans Milan kummitädin luona. Jasu haki mut joskus puol kahdelta kotiin keskustasta. Olin kadottanu mun lompakkonikin siinä sitten nätisti ohimennen. Onneks se sit löyty heti maanantaina, tosin olin jo kerinny jäädyttää mun pankkikortin.

Rahaa ei oo, mut sitä ei oo ikinä.

~ VIIVIFANNY

- viimeistä viedään

Saanksmä valittaa ? Saan. Toukokuussa 2013 mä kävin hammaslääkärissä porin puuvillatehtaalla. Lääkepaikka, eikä sanaakaan siitä et mun täytyis varata uusi aika (joo se on itsestäänselvyys), ei sanaakaan aiheesta juurihoito. Mä en edes kuullu sitä juurihoito sanaa missään vaiheessa. Ja muutenkin se hoitsu oli kamala mua kohtaan. Siitä mulle jäi se kammo. No sit tossa syksy-talvi vaihteessa 2014 kävin uudestaan hammaslääkärissä, saman vitun hampaan takia, ja sain kuulla et täytyy alottaa juurihoito. No taas lääkepaikka, ja nyt jopa sanottiin että helmi-maaliskuulle uus aika. No millai mä ny uude ajan varaan, ku asun sillon tampereella, eikä sielt saa aikaa ilman et on kirjoilla tampereella. No mut jokatapauksessa; elämä oli suht normaalia sen saman hampaan kanssa, paitsi jos painoin poskesta ni sillon tuntu semmost painetta. No nyt perjantaina, tälläi mun ja jasun 5kk päivän kunniaks, poski oli vähän turvoksissa ja yöunet... nii mitä ne on? Soitin tampereen acutaan et nyt alkaa olee sellai tilanne et mun on pakko saada joku aika sinne, naama turvonnu ja yöllä en saa nukuttuu. 10.40 sain ajan, paniikki alko jo aulassa, ja hammashoitajan esihaastattelussa sanoin et kirjaa sinne et mul on jäätävä kammo. Se hammaslääkäri oli tosi mukava ! "Muista hengittää, syviä vetoja. Hei viivi, sä unohdit taas hengittää". Ja tälläi reipas viivi 20v itkee ja saa paniikkikohtauksii siin tuolissa. Ne otti röntgenkuvat ja totes et mul on tulehdus hermon päässä. Ja nyt vihdoinki mun hermot tapettiin sieltä ! Lauantaina ku heräsin ni poski oli turvoksissa. Kauhee paineentunne oli valvottanu mua koko yön, ja purskahdin heti itkuun ku sattu ja väsytti. Kärvistelin lauantain viel särkylääkeitten voimalla, mut illalla ku ois pitäny nukkuu ni aloin taas itkemää ku ei buranat, panacodit tai paratabsit toiminukkaa. Nukuin taas tosi huonosti ja herätessäni katoin itteeni peilistä.

Soittoa acutaan. 14.40 jälleen kuolemaan.

Jos oisin huomiseen oottanu ni ei kuulema ois tarttenu tulla. Infektio oli jo nii pitkällä että se ois todennäköisesti kerinny levii vereen yön aikana. Paikka pois ja mätää puristettii pihalle. Sain siellä 2000mg penisiliinii ja sit ne määräs mulle helvetin vahvat antibiootit 1 tabletti 4 kertaa päivässä ja lisäks jokapäivä yliannostus maitohappobakteereit, koska noi on jotain vatsantappoantibioottei. Hoidon jälkeen lääkäri sano et huomenna pitäis olla paremman näkönen naama. Huhhuh. Ja nyt sit huomenna oiskin porissa hammaslääkäriaika, ja se paikka laitetaan kiinni. Sit heti ku oon kirjoilla tampereella ni pitää soittaa uus aika, jolloin ne mun käsityksen mukaan vihdoinkin tekee ton juurihoidon loppuun. Ja sen jälkeen, kun mä oon kaks vuotta taistellu tosta hampaasta, mun ei enää ikinä tartte tota hammasta hoitaa.

 

Ja kyllä toi poski on jo paljon paremman näkönen ! Toki näkee viel tossa silmän alla, että sitä turvotusta vielä löytyy, muttei läheskään yhtä pahannäkönen mitä se eilen oli. Ainoo vaa et ton puolen suupieli ei kauheesti meinaa nousta, tai siis se on sillai niiku jäykkä. Tai jotain.

 

 

Sit päästään tähän, mun tukeen ja turvaan! En ymmärrä et miten se on mua jaksanu. Viikonloppuna, kun toinen sais vihdoinkin nukkua kunnolla, ni perjantaina, se ei päässy töitten jälkeen ollenkaan nukkumaan, koska piti mennä mun kanssa hammaslääkäriin. Silti mä oon vaan kiukutellu sille. No kyl se sit meni perjantaina tosi ajoissa nukkumaan. Lauantaiaamuna kun mä heräsin ja purskahdin heti itkuun, ni se tuli ja halas mua. Eikä se suostunu näkemään mussa mitään virhettä. Mun teki mieli itkee kivun lisäks myös siitä, et kuinka vitun ruma mä olin. Mut keskityin kipuun. Odotushuoneessakin se silitti mua, ja oli tukena. Lauantai-iltana se meni taas mua aikasemmin nukkumaan, mä yritin kans saada unta, mut purskahdin itkuun. Olin taas niin väsyny ja kipee, et mä oisin oikeesti tehny mitä vaan siitä, etten mä joutuis kestää sitä kipua. Ja se heräs siihen, ja otti mua kädestä ja piti huolta. Ja eilen se makso mun maitohappobakteerit. Tosissaan, perjantaina meil tuli 5kk täyteen. Välil ollaan tapeltu enemmän ku laki sallii. Huudettu toisillemme, ja kerran on ollu sellanen tilanne, ku oon oikeesti miettinny et annanko viel yhden mahdollisuuden. Ja pohdein sitä ihan vitun kauan, ihan vaan sen takia ku edelliselle annoin aina sen "viimisen mahdollisuuden", ja latelin niitä sit loppujenlopuks kymmeniä, ja aina vaan lisää, kunnes Jasu tuli. Ja noita ku mietein, ni tajusin, et mä en todellakaan olis mitään ilman Jasua. Ja että mä oikeesti haluan ton miehen. Tottakai kaiken maailman ylä- ja alamäet, ja kiertotiet sun muut mettäreitit kuuluu suhteeseen, mut mä oon välil vaan ehkä vähän liian kärsimätön. Kaikki on sanonu et Jasu on muuttanu mua, mut niiku hyvällä tavalla. Tottakai must on ehkä tullu vähän tylsempi ku en ryyppääkää joka päivä. Ja tykkään olla kotona ihan rauhassa. Enkä jaksa kokoajan roikkuu puhelimessa. Mut ehkä nää on näitä kun ihminen alkaa aikuistumaan ja asettumaan aloilleen. Joo en kiellä etteikö välil tekis mieli heittää hanskoi naulaa, ja lähtee radalle.. Jotenkin mä oon kuitenkin sen aina onnistunu sivuuttamaan. Uudenvuoden jälkeen mul jäi sellai ns kestojano, mut ei mikään pakottava tarve. Sellai "juon jos tarjotaan, mut en kuole ilman". 

Tänää mä lähen tampereelta viimistä kertaa porilaisena ! Viiminen viikko porissa. Perjantaina paluu tampereelle. Njä. Ja nyt on muuten pakettiautoki vuokrattu! Ja voitin mun taisteluni sossuja vastaan. Saan sen takuuvuokran loppuosan sieltä, sekä kohtuullisia bensarahoja. Olé!

~VIIVIFANNY