Saanksmä valittaa ? Saan. Toukokuussa 2013 mä kävin hammaslääkärissä porin puuvillatehtaalla. Lääkepaikka, eikä sanaakaan siitä et mun täytyis varata uusi aika (joo se on itsestäänselvyys), ei sanaakaan aiheesta juurihoito. Mä en edes kuullu sitä juurihoito sanaa missään vaiheessa. Ja muutenkin se hoitsu oli kamala mua kohtaan. Siitä mulle jäi se kammo. No sit tossa syksy-talvi vaihteessa 2014 kävin uudestaan hammaslääkärissä, saman vitun hampaan takia, ja sain kuulla et täytyy alottaa juurihoito. No taas lääkepaikka, ja nyt jopa sanottiin että helmi-maaliskuulle uus aika. No millai mä ny uude ajan varaan, ku asun sillon tampereella, eikä sielt saa aikaa ilman et on kirjoilla tampereella. No mut jokatapauksessa; elämä oli suht normaalia sen saman hampaan kanssa, paitsi jos painoin poskesta ni sillon tuntu semmost painetta. No nyt perjantaina, tälläi mun ja jasun 5kk päivän kunniaks, poski oli vähän turvoksissa ja yöunet... nii mitä ne on? Soitin tampereen acutaan et nyt alkaa olee sellai tilanne et mun on pakko saada joku aika sinne, naama turvonnu ja yöllä en saa nukuttuu. 10.40 sain ajan, paniikki alko jo aulassa, ja hammashoitajan esihaastattelussa sanoin et kirjaa sinne et mul on jäätävä kammo. Se hammaslääkäri oli tosi mukava ! "Muista hengittää, syviä vetoja. Hei viivi, sä unohdit taas hengittää". Ja tälläi reipas viivi 20v itkee ja saa paniikkikohtauksii siin tuolissa. Ne otti röntgenkuvat ja totes et mul on tulehdus hermon päässä. Ja nyt vihdoinki mun hermot tapettiin sieltä ! Lauantaina ku heräsin ni poski oli turvoksissa. Kauhee paineentunne oli valvottanu mua koko yön, ja purskahdin heti itkuun ku sattu ja väsytti. Kärvistelin lauantain viel särkylääkeitten voimalla, mut illalla ku ois pitäny nukkuu ni aloin taas itkemää ku ei buranat, panacodit tai paratabsit toiminukkaa. Nukuin taas tosi huonosti ja herätessäni katoin itteeni peilistä.
Soittoa acutaan. 14.40 jälleen kuolemaan.
Jos oisin huomiseen oottanu ni ei kuulema ois tarttenu tulla. Infektio oli jo nii pitkällä että se ois todennäköisesti kerinny levii vereen yön aikana. Paikka pois ja mätää puristettii pihalle. Sain siellä 2000mg penisiliinii ja sit ne määräs mulle helvetin vahvat antibiootit 1 tabletti 4 kertaa päivässä ja lisäks jokapäivä yliannostus maitohappobakteereit, koska noi on jotain vatsantappoantibioottei. Hoidon jälkeen lääkäri sano et huomenna pitäis olla paremman näkönen naama. Huhhuh. Ja nyt sit huomenna oiskin porissa hammaslääkäriaika, ja se paikka laitetaan kiinni. Sit heti ku oon kirjoilla tampereella ni pitää soittaa uus aika, jolloin ne mun käsityksen mukaan vihdoinkin tekee ton juurihoidon loppuun. Ja sen jälkeen, kun mä oon kaks vuotta taistellu tosta hampaasta, mun ei enää ikinä tartte tota hammasta hoitaa.
Ja kyllä toi poski on jo paljon paremman näkönen ! Toki näkee viel tossa silmän alla, että sitä turvotusta vielä löytyy, muttei läheskään yhtä pahannäkönen mitä se eilen oli. Ainoo vaa et ton puolen suupieli ei kauheesti meinaa nousta, tai siis se on sillai niiku jäykkä. Tai jotain.
Sit päästään tähän, mun tukeen ja turvaan! En ymmärrä et miten se on mua jaksanu. Viikonloppuna, kun toinen sais vihdoinkin nukkua kunnolla, ni perjantaina, se ei päässy töitten jälkeen ollenkaan nukkumaan, koska piti mennä mun kanssa hammaslääkäriin. Silti mä oon vaan kiukutellu sille. No kyl se sit meni perjantaina tosi ajoissa nukkumaan. Lauantaiaamuna kun mä heräsin ja purskahdin heti itkuun, ni se tuli ja halas mua. Eikä se suostunu näkemään mussa mitään virhettä. Mun teki mieli itkee kivun lisäks myös siitä, et kuinka vitun ruma mä olin. Mut keskityin kipuun. Odotushuoneessakin se silitti mua, ja oli tukena. Lauantai-iltana se meni taas mua aikasemmin nukkumaan, mä yritin kans saada unta, mut purskahdin itkuun. Olin taas niin väsyny ja kipee, et mä oisin oikeesti tehny mitä vaan siitä, etten mä joutuis kestää sitä kipua. Ja se heräs siihen, ja otti mua kädestä ja piti huolta. Ja eilen se makso mun maitohappobakteerit. Tosissaan, perjantaina meil tuli 5kk täyteen. Välil ollaan tapeltu enemmän ku laki sallii. Huudettu toisillemme, ja kerran on ollu sellanen tilanne, ku oon oikeesti miettinny et annanko viel yhden mahdollisuuden. Ja pohdein sitä ihan vitun kauan, ihan vaan sen takia ku edelliselle annoin aina sen "viimisen mahdollisuuden", ja latelin niitä sit loppujenlopuks kymmeniä, ja aina vaan lisää, kunnes Jasu tuli. Ja noita ku mietein, ni tajusin, et mä en todellakaan olis mitään ilman Jasua. Ja että mä oikeesti haluan ton miehen. Tottakai kaiken maailman ylä- ja alamäet, ja kiertotiet sun muut mettäreitit kuuluu suhteeseen, mut mä oon välil vaan ehkä vähän liian kärsimätön. Kaikki on sanonu et Jasu on muuttanu mua, mut niiku hyvällä tavalla. Tottakai must on ehkä tullu vähän tylsempi ku en ryyppääkää joka päivä. Ja tykkään olla kotona ihan rauhassa. Enkä jaksa kokoajan roikkuu puhelimessa. Mut ehkä nää on näitä kun ihminen alkaa aikuistumaan ja asettumaan aloilleen. Joo en kiellä etteikö välil tekis mieli heittää hanskoi naulaa, ja lähtee radalle.. Jotenkin mä oon kuitenkin sen aina onnistunu sivuuttamaan. Uudenvuoden jälkeen mul jäi sellai ns kestojano, mut ei mikään pakottava tarve. Sellai "juon jos tarjotaan, mut en kuole ilman".
Tänää mä lähen tampereelta viimistä kertaa porilaisena ! Viiminen viikko porissa. Perjantaina paluu tampereelle. Njä. Ja nyt on muuten pakettiautoki vuokrattu! Ja voitin mun taisteluni sossuja vastaan. Saan sen takuuvuokran loppuosan sieltä, sekä kohtuullisia bensarahoja. Olé!
~VIIVIFANNY
