Mietin tossa yks päivä mun sairastamisia. Ja siis syksystä tähän päivään. Eka meni selkä, sit meni olkapää. Molemmista tuli muutama päivä saikkuu. Sit tuli se mun hullu flunssa, ku luulin et tyylii kuolen. Sit oli tää mun kämmenselän kuolema, jonka jälkeen selkä sano ittensä irti taas vaihteeksi, siit tuliki sillon se melkein kolmen viikon saikku. No sit, mun hammas yrittää tappaa mut, jekku jekku vaa vittu. Sit oliki jo pari päivää ihan ok olo, ku aloin aivastelemaan ihan hulluna. Se kesti tyylii 5 päivää, ja enää mul on vaan vähän nuha.
Nyt ollaan viikko asuttu tampereella. Tosin mulle tää on ollu ihan samanlaista kun sillon ku olin sen selkä-saikun täällä. Toinen käy töissä, ja mä en tee mitään. Ja mä oon sen takia alkanu taas masentumaan. Nään ihan vitun hulluja unia, ja mun tekis mieli vaan itkee. Kamalainta täs on se, etten mä voi tehdä asialle mitään vielä viikkoon.
Tiistaina mul on ensimmäinen sossuaika tampereella. Keskiviikkona muuttoinfo, ja torstaina jälkihuolto porista tulee viimisen kerran moikkaamaan mua. Ja perjantaina, vihdoinkin mä oon virallisesti tamperelainen. Maanantaina alkaakin kaikki maailman soittorumbat; työkkäri, hammaslääkäri ja mahdollisesti kallonkutistaja. Jos sit vihdoinkin sais jotain tekemistä, ni ei tarttis vaan maata perse homeessa oottamassa jälleen sitä "parempaa huomista".
Joku vois ehkä tostakin vetää jonkun johtopäätöksen, et me oltais Jasun kans eroomas. Mut ei olla! Meil menee oikeesti tosi hyvin, vaikka mä joudun aika paljon puremaan hammasta etten alkais tolle ragee siitä, et mä en oo saanu elämältäni mitään aikaseks ikinä. Mä sain ton jopa lenkille mun kanssa. Ja me ollaan ihan ku joku vanha aviopari. Meil on ne omat rutiinit ja kaikki. Tuntuu et oltais oikeestikki naimisis. En sit tiiä et onks se niinkää hyvä asia, et me ollaan alkuhuuma hypätty yli jo ihan suhteen alkuvaiheessa. Tosin siihenkin on selityksenä se, et meiän suhde sai sillon jo kolahduksen ku mä katosin muutamaks päiväks, eikä Jasukaan tienny et missä mä olin.
Olin viikko sitten ottamas Veeran kans Milan kummitädin luona. Jasu haki mut joskus puol kahdelta kotiin keskustasta. Olin kadottanu mun lompakkonikin siinä sitten nätisti ohimennen. Onneks se sit löyty heti maanantaina, tosin olin jo kerinny jäädyttää mun pankkikortin.
Rahaa ei oo, mut sitä ei oo ikinä.
~ VIIVIFANNY
