tiistai 24. joulukuuta 2013

- Hyvää Joulua ♥

Mukavan rauhallinen Jouluaatto takana :) Olin eilen stadissa kello 10.00, ja kotona aikalailla sillon 10.30. Olin valvonu koko yön, koska bussi lähti jo 5.55, ja itteni tuntien en ois millään herännyt neljältä.. En tyylii ees ois nukkunu viel neljältä. Kotona kerkisin nukkuu hetken aikaan, ku Ari lähti asioille ja Irkku ja Emma oli vasta matkalla lappeenrannasta kotiin. Joskus 12 aikaa Irkku soittaa mulle, että mä mahdun sittenki autoon ku Tia menee kotiin, ja et pääsen sittenkin käymään papalla Irkun, Emman, Antin ja Mossen kanssa. Pappa on voittanut syövän, se oli maailman paras joululahja! Se halaus, minkä sain papalta, oli niin voimakas. En uskonut että koskaan tuun enää saamaan papalta niin voimakasta halia. Siinä istuttiin hetken aikaa, kunnes piti lähtee takasin kotiin, ku äitillä ei ollut avaimia. 13.30 mutsi oli kotona, ja me lähettiinki melkei samantien äitin kanssa mannii hakemaa Emmalle singstar Suomihelmet ja jouluruokia. Ei käyty ku kahdessa kaupassa, mut ruuhkan takia meillä meniki siellä tunti. 

Tänään Otto ja Tiina tuli meille Nemo-koiran kanssa. Äiti hääräili koko päivän ruokaa. Autoin tiskaamalla ja kattamalla pöydän, koska tiiän, että mutsi vihaa jos joku hyörii jaloissa. Syötiin Jouluruoka, keitettiin kahvit ja avattiin lahjat :).

Tiesin suunnilleen, että mitä tää paketti sisältää, sen takii avasin tän lahjan jo kotona :) Tää on otettu 13.4.2013, eli mun syntymäpäivänä. Kiitos Veera <3

Tein itelleni kuvaus alustan, mutta joku muu halus olla mun malli.. Unto ♥

Veeran äitiltä sain LV:n lompakon !

Toinen lahja Veeralta :D Avaimenperä Woodoo; KÖMPELYS: Vähentää onnettomuusalttiuttasi ja pitää lääkärin loitolla.

Isoveikka oli keksiny näinki omaperäisen lahjan :) Kiitos kuitenki ♥

Mummilta sain suihkugeelin ja alla olevat villasukat :)



Äitin ja Arin keksimä selvitymispakkaus poriin :D Megaforce, kahvipaketti, sätkäkamat ja rahaa ! Tää oli iha paras keksintö ♥

Ja tottakai karkkia Lyydialta ja Papalta :P

+ Muru anto mulle suklaakonvehtirasian ja askin tupakkia :) ♥ Varaiskältä, eli Antilta sain 50e rahaa, ja Papalta ja Lyydialta herkkujen lisäks 20e rahaa :)

Tässä tää, hyvät joulut vielä, ja onnea uudelle vuodelle 2014 ♥♥

Lauantaina takasin poriin, sunnuntaina pääsen murun kainaloon ♥

♥ VIIVIFANNY

maanantai 16. joulukuuta 2013

- Ainakin luulen niin, asiat voisi olla huonommin.


Paikassa Ravintola Bar Nro 1

Nonii, en oo taas pitkää aikaa kerinny kirjottelee / ees päässy kirjottelemaa. 5.12.2013 äiti ja Ari meni naimisiin. Oon kerran elämässäni ollu kirkkohäissä, ja kerran maistraatissa, mun mielestä maistraattihäät on paaaaljon kauniimmat ku kirkkohäät. Tosin johtuu ehkä mun vaatimattomuudesta: "yksinkertainen on kaunista". Oli se sen verran kaunis tilaisuus, että itelläki meinas kyyneleet tulla silmiin. Oltiin ratikassa, matkalla My Way - nimiseen kapakkaan, ku mutsi sano; "sä näytät siltä et sä pillahtaisit iha just itkuu" , katoin mutsii ja totesin vaa; "ei kaukan oo".. :) No käytiin siin sit muutamalla, ja jatkettiin matkaa. Käytii martsarin ykkösessä vielä parilla, ja sieltä toiki kuva on otettu. Ihan paras yhteiskuva musta ja mutsista, ei äiti koskaa hymyile tollai :D

Arin ilme kertoo mun mielestä enemmän ku tuhat sanaa ! "Jos mä seuraavalla pysäkillä jään pois, ni kerkeen ihanm hyvin juosta karkuun", siis ollaan naurettu tätä kuvaa ihan vitsillä :D Broidiki seisoo rattaitten kanssa vasemmalla.

Aviopari Kaasinen

Nyt voiki sitte jo hymyillä :3

Ja tottakai piti sormuksistaki ottaa kuvat !!

Nii mä kuvasin häät, mulla on siis ihan perus kamera, ja laatuki joissakin kuvissa siltä näyttää.. :)

6.12. mutsilla oli 40v synttärit, Siru tuli meille, samoin Otto ja Tiina. Siinä sit juotiin hetki, ennenko lähin karkkilaan, koska siel oli mun tavarat ja piti seuraavana päivänä lähtee poriin, ku Veeralle oli ihan tappava ikävä mua ! :D 


Perus laatuaikaa <3

Käytii shoppailemassa vähän joululahjoja Veeran kanssa, ja ollaan muutenki oltu päivittäin tekemisissä, jos ei nähty (esim eilen) ni sit soiteltiin. Oon saanu Veeran takasin ja oon maailman onnellisin silli joka tekee itsemurhan lihapiirakalla ;)

Torstai 12.12.2013 Veera tuli käymää ft. masu :P Jos mä en ihan paskaa puhu, ni Veeral on rv 31 meneillään. LA on siis sillon 15.2.2014. 

Veera selas puhelimestaan jotain, ja tajus; "VIIVI!!! HUOMEN ON PERJANTAIN 13.! SÄ ET VOI ASTUU ULOS!!". Mulla oli matot tuulettumassa, ne oli ihan pakko hakee viel torstain aikana pois, etten lennä alas sielt partsilt tms. Sit Veera käski mun tehä raportti koko päivästä, hyvät ja huonot puolet :) Tosiaan, Veera on ollut ihan maailman paras ystävä <3 Se toi torttuu ja pasteijaa ja maitoo ku tuli illalla kahville. Me oltii joskus kuuden aikaa sanottu: "meil menee oikeesti täl hetkel hyvin, ainaki mä oon tyytyväinen elämääni.. No rahaa ei oo, mut sitä ei oo ikinä", yheksältä sit Veeralla ja sen miehellä tuli kinaa, ja sit heti perää mulla ja yhellä miehellä. Oltii molemmat vähä vitu rageis, mut sit onneks rauhotuttii nopeesti. Sit Veeruska jätti mulle viel muutaman tupakin ennenko lähti :).

PERJANTAI KOLMASTOISTA !

Ei se niin kamala päivä ollukkaa. Emppu kysy et mitä mä teen tänää ja mun piti olla Veeran kans, mut toi Veeran sit pitiki lähtee raumalle, ja kerkesin sopii sit et meen Empun ja sen kavereitten kans muutamalle. Roni heitti mut Veeran kans tähän keskustaan. Juotiin siin jonkiverran, kunnes aattelin et meen kotii, ku ei oo rahaa ja noi oli menos cabaa. Laitoin Veeralle viestii et voisin pikkuhiljaa haluu kotii, et jos ne on liikentees. No ne tuli hakee mut ja lähin, sit Empult tuli viestii et se haluu mut takasi, ja heitettii siin välis jotkut kaks tyyppii Keitaasee ja tulin tänne takasin. Lähettii sit sinne cabaa tanssimaa. Oli ihan sikana tuttuja taas liikenteessä. Näin Sininki siellä, ja taidettii sopii riidatki. Muutamat juomatki mulle tarjottii, ja lähin sit joskus kolmen aikaa hoipertelemaa kotiin, väsytti, vitutti ja janotti. Mut muuten oli ihana ilta, kiitos empulle ja muille <3

Lauantaina sit lähinkin raumalle ihkuilemaa :) Tultii sielt eile mun luokse, ja tää ihkuilija lähtiki tänää aamupäivällä. Niko tuli mut tos viiden aikaa hakee, ku Emppu on onnistunu hankkii lievän aivotärähdyksen ja ei saa olla yksi ollenkaa. 

sori, tais tula taas vähä vitusti tekstii, mut sitä se teettää ku on nii helvetisti asiaa ;)

xoxo VIIVIFANNY

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

- Hi pojat, mä oon ihanne-ex! Vittu, vois ruveta vihannekseks

Los Bestimus Siskomus <3

On ollu ihan sika hauskaa viettää vähän enemmän Suskin kanssa sellasta naistenaikaa! Siis me ei olla tehty mitää erikoista, tyylii shoppailtu tms. Me ollaa istuttu molemmat koneel, mut silti puhuttu ihan älyttömästi. Tuntuu et nykyään on tosi harvassa nää "systerihetket", mut kyl tää täst pikkuhiljaa.. :) Suskin mies on kans ottanu mut hyvin perheesee, vaik sen kanssa läpäl väännetäänki aika usein. Ja sit tää miehen koira, ihan sika ihana, oon rakastunu :3 Nukkuu joka yö tos matolla, tän sohvan missä mä nukun, vieressä. Viime yönä mä heräsin joskus kuuden jälkee käymää kusella, ku tulin vessasta, ni tajusin et helvetti, koira ei ookkaa enää siin sohvan vieressä.. Hetke aikaa kattelin ympärilleni, kunnes tajusin kattoo sänkyy, systerin mies oli lähteny jo duunii ja vieny koiransa himaa. En sitte meinannu saada enää unta.

Eilen värjättii mun juurikasvu vittuun, ja tänään sit vedettiiki raidat viel. Syötii myös yhdessä iltapalaa ja lööbailtii paskaa. Oon iha sika onnellinen, et mulla on Suski, vaik meil nykyää onki aika vähän sitä sellasta aikaa, että voisin kertoo sille kaiken. Mutta se vähä mikä meillä on, ni se onki sit kultaakin kalliimpaa <3

Katti <3

Tänää mun kakkosperhe saikin uuden perheenjäsenen, Katin. Katti tulee tosi huonoista oloista. Asu sellases spugeluolas, sillä ei saatana ollu edes hiekkalaatikkoa siellä! Tää hirmumies on about 7v vanha.. Ajateltiin et ne kaikki hakkaamiset ja jalasta roikottamiset ois jättäny tohon kissaan arvet mut ei, aivan rauhallinen. Ja siis mähän pelkään kissoja, ne on nii viekkaita ja äkkiarvaamattomia, vähä ku ketut. Mä tääl venasin koko päivän ihan paniikissa ja venasin et Katti tulee. Ovikello soi, ja mä menin jo ihan paniikissa avaa sitä ovee, mut siel se nainen sano et reilu 30 min ni katti o meiän. Oli menny 40 minuuttii tosta, ku sanoin yhelle mukavalle miehelle fbssä, et se kissa voi olla hetkenä minä hyvänsä täällä. Eikä menny aikaakaan kun se ovikello soi, ja Katti sieltä tuli. Tosiaan, ajattelin et laiminlyönnin takia se ei luota keheenkää, vaa raatelee mutki hengiltä.. Mut tää oli niitä harvoja kissoja, joista tykkäsin heti ensisilmäyksellä. Sit ku lapset tuli, ni tääl alko illan mittaan olee aika helvetinmoista meteliä, monta kertaa sanottii Mirolle, että Katti säikähtää ! Mut ei se totellu. Ja joo, Katin nimi on ihan oikeesti Katti ! Kata yritti ehdottaa Tofuu/Toffifeeta, mut koska ne on syötävää ni ihan hyvin mä oisin voinu nimetä ton Parsakaaliks tai Kalapuikoks. Tea ei yhtään tykänny aluks Katti-nimestä, mut kyllä seki sit loppujen lopuks alko ja Kattia kutsumaan Katiksi :P Nyt toi läskikasa kierii tossa matolla, ja on aivan ihana <3

Lepää rauhassa, jäit muistoihimme..

Tää kohautti koko maailmaa. Tää ihminen oli sitä jotain. Ja tästäkin tuli kauhee sota.. Kukaan ei tyylii sais ilmaista suruaan fbssä yhden ihmisen mielestä. Mä en jaksa nimeä sanoa, koska siitä syttyis todnäk ihan uus sota taas vaihteeks.Me, ketkä suretaan Paulin perään, ni ollaan tekopyhiä. Että me ei kuulema voida surra aidosti, koska me ei tunneta ko. ihmistä muutako sen roolihahmoja. Ja tätä verrattiin mm mun pikkusiskon kuolemaan, mikä loukkas todella paljon. Nää on niin kaks eriasiaa, et ei mitää rajaa. 

Mun mielestä aitoa surua on monenlaista. Läheisen kuolema on ihan eriasia ku mitä jonku näyttelijän kuolema, mutta mun mielestä mä voin surra aidosti sitä, että tää maailma on jälleen kerran menettäny hyvän näyttelijän. Kai mä sit oon tekopyhä paska, kun mulle tulee kyyneleet silmiin tosta kuvasta, mikä tossa on. Mutta se on sitten tämän ihmisen oma mielipide. 

JA HALUAN NYT SINULLE SELVENTÄÄ:
mulle on yks hailee, mitä sä kirjotat sun facebookkiin, kunhan se ei loukkaa muita ihmisiä, ja niiden tunteita, jos näin kuitenkin on, niin ei tartte suuttua siitä, että siit tulee kauhee sota. Eikä myöskään tartte ottaa rankkoja asioita mukaan näinkin pieneen riitaan. Ja älä pliis alota tästä enää mitään sotaa, sä oot jatkanu tota Paul Walker juttua ihan tarpeeks facessa. Kaikesta huolimatta, oot tärkeä <3

lauantai 30. marraskuuta 2013

- Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaaa

Synttäri meni hyvin, oli tosi ihana nähä Elisaa ja sen perhettä monen vuoden jälkeen <3 Paavo siis täytti nyt 4v, ja Onni on 1v 9kk. En tiiä, mut oon taas vaihteeks ollu vähä herkillä, meinasin pillahtaa itkuu onnesta, ku Elisa huus mulle yläkertaa; "Viivirakas, tuotko sen maljakon sieltä". Siis oikeesti, mua ärsyttää se, että kun äiti ja Elisa ei oo väleissä, ni minkä takia mun ja mun serkkujen suhde kärsii siitä? Onniki katto mua tosi kauan vihasesti ku se vierasti mua, Paavoki anto vähä ujostellen halin mulle. Mä niin toivoisin, että voisin olla yhteyksissä sekä äitiin, että Elisaan. Ja nyt mä alanki olemaan, paljon enemmän ku mitä tähän asti oon ollu.. Ja toivon toki, että saan myös Läyliäisten suunnalta enemmän yhteyttä kun tähän mennessä. Ja musta tuntu, et Elisa oli aidosti ilonen siitä ku mä muutan tähä karkkilaan! Siis oon oikeesti niin onnellinen tälläkin hetkellä, et meinaa kyyneleet tulla silmiin <3 Ja Ira, niitten koira ! Eka se katto mua vähä sillai jännästi kulmien alta, mut hyvin äkkii se muistiki et kuka mä oon ! :)

Sit soitin Suskille, että oon tulossa takasin kotiin, ni se kerto et se menee Johannan kanssa ryyb, eli siis naapurin Tinoki tuli tähän :) Noi on kyllä kaikki kolme ollu aivan helvetin energisiä tänään.. Oon tääl pillahtanu itkuu ku noi ei totellu mua ollenkaa .. Sit loppujen lopuks jaoin ne eri huoneesee, Tino olkkariin, Miro ja Tea omiin huoneisiinsa .. 20 min ne oli erillää ja sit päästin ne takas yhtee, ja nyt ne on suht kiltisti ollukki .. Oon niin väsyny et tiiän ettei uni tuu ... :/ MUTTA: vihdoinki se tapahtuu, et me mennää Suskin kanssa radalle ens perjantaina ;) Olé !!

xoxo VIIVIFANNY

perjantai 29. marraskuuta 2013

- Can you let go ? Baby please stay away

Oon nyt taas vaa valittanu/ragenny tääl blogissa nii paljon, etten oo kuulumisia kerinny kertomaa.

Tällä hetkellä systerin luona karkkilassa, tulin eilen  6.35, dösä siis lähti 3.50 aamusti. Suski lähtee tänää taas vähä viihteelle, eli lastenvahti hommia tää ilta. Noi on kyl taas nii saatanan energisiä, et taitaa Viivi-tädin äänihuulet joutua koetukselle. Huomenna mummi tulee mut tästä hakemaan kello 12.15, ja mennää Läyliäisii (naapuri kylä) mun serkun 4v synttäreille. En Paavoa oo sit melkei neljää vuotee nähnykkää, ja Onnia (Paavon pikkuveli) en oo nähny kertaakaan. Vähän jännittää, et miten Elisa (täti) ottaa mut vastaan, kun kumpikaa ei oo mitää yhteyttä toisiinsa pitäny. Enokin on kuulema tulossa, ja mun käsityksen mukaa sit myös sen lapset, Silvia ja Aarne. Sit toki muut sukulaiset, paitsi meiän perhe. En ees muista, et koska ois viimeks ollu jotain sukujuhlia, kai Irkun konffis, mutta ei tätä sielläkää ollu. Vähän ehkä ahdistaakin ja mietityttää, et pääsenkö mä siellä röökille, jos siel kauheen myöhäiseksi menee ? On siis tottakai iha helvetin hienoa nähä sukulaisia pitkästä aikaa, mutta kuitenkin :)

Tääl ois tarkotus olla ens viikon keskiviikkoon asti, sitten meenki äitin luokse vantaalle, ja torstaina äitistä tuleekin maistraatissa rouva Kaasinen :) Ja mä oon toinen todistaja siellä. Äitin ja Arin suunnitelmia mä en loppu päiväks tiedä, mut mä meen ainaki juhlistamaa Sirun kanssa tätä avioliittoa ;) Perjantaina mutsi täyttääki 40 vuotta.

Sit täytyyki taas palata poriin, koska on niin paljon tehtävää + kaikki kaipaa mua. Tai no siis kaikki; Veera ja Emppu.. Veeran kanssa oon taas viettäny ihan älyttömän paljon aikaa, ja eilen oli hirveen orpo olo, ku kerkis tottuu siihe, et näin sen joka päivä :D Runoilin myös Veeran lapselle (laskettuaika 15.2.2013):

En jaksa syntymääsi odottaa,
Että saan sinut syliini rutistaa.
Anna en minkään sinua satuttaa,
Se on vähintä minkä voin mennä takaamaan.
Opetan sinulle elämän surut ja ilot,
Autan äitiäsi pudottamaan raskauskilot.
Jos huolet sinua painaa,
Niin Viivi-täti sinua auttaa.
Voit salaisuutesi kertoa minulle,
Voit luottaa minuun sen lupaan sinulle.
Vaikka olet vielä äidin masussa,
Olet silti jo tädin sydämessä isossa.
Saat onnen kyyneleet silmiini,
Sekä sydämeni sykkimään tiiviimmin.
En hylkää sinua yksin koskaan,
Enkä anna sinun kaatua loskaan.
En ainakaan jätä sinua sinne rämpimään,
Vaan nostan ylös ja kannan takaisin lämpimään.

xoxo VIIVIFANNY

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

- I need to get away




Mä mietin tätä asiaa vähän vitun kauan.. Mun mieli muuttu moneen kertaan, mut nyt se on päätetty, mä muutan Karkkilaan.

Mä haluun vitun kauas Satakunnasta, sil ei oo enää mulle mitään annettavaa. Mä oon saanu paljon porista, mut mä oon menettäny viel enemmän. Mulla ei oo enää samanlaista yhteyttä mutsiin, mitä mulla on joskus ollut. Täältä mä pääsen paljon helpommin kotiin ku porista, täällä mulla on mun sisko tukena, täällä on paljon aidommat ihmiset kun porissa. Mä löydän täältä paljon enemmän hyviä puolia ku porista.

Kaikenlisäks, täällä musta välitetään jo valmiiks enemmän ku porissa.. Mun ystäviä ei olla vaan sillon ku ollaan jotain vailla. Mun on aika alkaa ajattelmaa itteeni, mun ei oo hyvä porissa, toisin ku karkkilassa.

Tammikuussa lähtee hakemukset tänne, huhtikuussa ois muutto kun Porin asunnosta loppuu vuokrasopimus. Totta helvetissä mä tuun ikävöimään mun frendejä, mut mun on pakko päästä alottamaan uus elämä, mun on pakko päästää irti tosta paskasta, mitä mulla porissa on.

I'm sorry... VIIVIFANNY

tiistai 12. marraskuuta 2013

- Ystävyydestä

Noni, mitä vittua oikeesti?! Mimmosessa vitun omassa maailmassa mä oon eläny, kun oon kuvitellu et yks ihminen ois mun paras ystävä, mut sit se kääntääki selkänsä just sillon ku mä sitä enite tarttisin?

Ystävyydestä voi olla montaa eri mieltä, joittenki mielestä ystävyys ja kaveruus on sama asia, mun mielestä ne ihmiset on vähän vitun tyhmiä.

Kaveruus voi olla ihan yhtä "syvää" ku ystävyys, mut en mä ainakaa luota mun kavereihin samalla lailla kun ystäviin. Kaveruus voi mun mielestä päättyä ihan koska vaan, ihan vaikka puskista.

Ystävyys taas on mun mielestä enemmän sitä luottamusta, tukemista ja yhdessäoloa ehkä vähän tiuhempaan tahtiin kun kaveruudessa.

Just eilen Veeran kanssa puhuttiin eilen siitä, et mä en esim voi olla kolmea päivää kauempaa puhumatta sen kanssa, koska pelkään et sille on sattunu jotain / sil ei oo kaikki kunnossa. Ja siitä, että tosiystävä ei vaihtais mua edes karhuun tai leijonaan :)

Sit on tää sanonta; "Pidä ystävät lähempänä, viholliset vielä lähempänä", mä en oo koskaan päässy tohon lauseseeseen kiinni.. Onks se sitä, et sä opit tuntemaan sun vihollises heikot kohdat jne ? Et olinkoha mäki vaa pelkkä vihollinen, kelle voi sit huonon päivän tullen purkaa kaiken..?

Mun ja tän ko. ihmisen välillä on ollu vähintää kerran kuukaudessa riitaa, ja aina mä oon antanu sille anteeks.. Sillon ku mä olin huora, sillon ku mä olin saatanan lehmä, minkä täytyis painuu vittuun, sillon ku mä sain sulta uhkauksia, kaiken mä annoin sulle anteeks. Tätä mä en enää anna, sori. En vaa yksinkertasesti jaksa enää pelätä sitä, että uskallanko mä heittää läppää, että mikä sun reaktio on ? Nauratko, vai vedätkö turpaan ?

xoxo VIIVIFANNY

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

- You're also just a fucking cola light




Hey bitches; ootteko te vähän vitun noloja, kun ette voi tulla omalla nimellä kommentoimaan? En nää mitään syytä, miks vastaisin osalle anonyymeistä.. Jos ois jotain järkevää kommenttia, ni ei haittais, mut vituttaa vaan, ku täytyy tulla haukkumaa jne.. Ja ku suunnillee tiiän, et ne anonyymit on aikalailla vaan jotain '97 pikkulunttuja, jotka ei tiiä mistään mitään, ni voitteko oikeesti ystävällisesti painua vittuun mun blogistani horot ? :)

Mun lukion käynti ei kuulu kenellekkään muulle kun mulle, tack :) Se, mitä kakolassa tapahtu, _2_VITUN_VUOTTA_ sitten, ei myöskään kuulu kenellekkään :) Joo olin vitun nolo 16v teini, mut siitä on edelleenki se kaks vuotta, eikä se myöskään kuulu teille, ketä mä en vittu edes tunne.

Te nakkilan lukiolaiset, painukaa tekin vittuun mun blogistani, jos ei o muuta ku vittuilemista. :)

Ja kiitos teiän horojen, alanki käyttämään tota, ettei mun blogeihin voikkaan kommentoida, olé ! Ne fiksut ketä oikeesti on mun frendejä, saakin mut facebookissa kiinni :)

xoxo VIIVIFANNY

maanantai 21. lokakuuta 2013

- Kakola fiiliksiä

Eli nyt kun Kakolan toinen tuotankokausi tulee uusintana, niin koko Kakola-aihe onki pinnalla.. Ajattelin tehä tämmösen Kakola aiheisen postauksen, ihan vaan senkin takia kun ask.fm:ssä ja täällä blogissa on tullut kysymyksiä Kakolasta.. Ja kuten kaikki varmaan tietää, niin en saa paljastaa kaikkea ;)


Alkuperäinen kokoonpano

Useimmiten oon kuullu kysymyksen; oliko kakolassa kivaa ? 
Ei, ei siel ollu. Oliko telkkarissa oleminen kivaa? Ei, ei sekään ollu. Mitä oon noita nuorten pitämiä keskustelupalstoja lukenut, ni me ollaan aika helvetin negatiivisessa julkisuudessa likkojen kanssa. Ja jos joku meistä pääs siitä pois, ni sen äiti tuomittiin. Aikuisten pitämillä keskustelupalstoilla oli aika vaihtelevaa.. Joskus meitä säälittiin ja joskus taas meitä haukuttiin.

 Ja mun on pakko oikaista tässä kohtaa yks asia; joo ehkä mun äiti ei o mikää maailman paras äiti joittenkin mielestä, mutta se on loppujenlopuks hyvä äiti mulle! Se että se ei tullut mua kattoo kakolaan sillon ku oli se vierailupäivä, ni se oli kuulema migreenin syytä, ite en usko tohon ollenkaan, se ei vaa yksinkertasesti jaksanu tulla mua kattomaan. Tottakai se satutti mua, mut sit toisaalta ymmärrän äitiä, kuka nyt ehdontahdoin haluis tulla kattoo turkuun asti tytärtään, ketä kuitenki pääsee muutaman päivän päästä kotiin? Varsinki kyseessä on minä... Mut samalla mä olin helvetin pettynyt, ja sen nyt on huomannu kaikki ketä sitä sarjaa on kattonu.

Seuraavaks; mikä on pahin teko mitä mä oon tehny?
En nyt tiiä et miten tän tulkitsee, kovin rangaistus vai mun itteni mielestä pahin teko? Kovin rangaistus tuli tossa viime kuussa.. Kilahdin 14.2.2013 laitoksessa, ja löin yhtä ohjaajaa nyrkillä naamaan ja potkasin polveen, toista ohjaajaa purin käteen nii kauan et veri maistu suussa, ja kolmannen tönäsin seinään.. Rangaistus: 2kk päiväsakkoo (=360e) , ja sille joka ei tiiä; jos mä en maksa noita sakkoja, ni mä lähen kahdeks kuukaudeks istumaan, tosin siihen menee viel vuos todennäkösesti et se lähtee muuntoon. 

Itteni mielestä mun pahin teko on ku heitin mun äitiä leivällä.. Mä en tarkalleen muista et mistä tääki turhuus lähti, mut jossain kohti mutsi huus mulle; "sun ei tartte täällä syödä mun ruokia!" , heitin sen leivän äitiin ja sanoin; "pidä vittu ruokas!". Toi riita on jääny kummittelemaan mun mieleeni. JA HEI; kaikki on salee saanu semmosen käsityksen, et se on pelkästään minä, joka haastaa mutsin kans riitaa! Joo ei se o ihan nii, mä oon saanu mutsilta turpaa useemmin ku se multa, mulla meni helvetin kauan et aloin puolustautumaa muutenki ku sanoin. Mun tekis niiin mieli kirjottaa tänne kaikki, siis ihan kaikki, mut tiiän et äiti vetää siitä herneet, koska meiä äitin serkku sattuu olemaan mun blogin lukijoissa, ja en usko et se ois iha hiljaa tästäkää asiasta. Ei pahal Heidi ! :)

Millaista oli kakolassa?
Kamalaa, ihan helvetin kamalaa.. Kaikki on senkin varmaa huomannu, et kolmannes jaksos mul alkaa pää lahoomaan siel. Olin jo lähtemäs vittuun sielt, mut tiesin et siitäki ois tullu joku ylimääränen riita mutsin kanssa, ja mä en oikeesti jaksais enää koskaan tapella sen kanssa. Ja isi ois ollu vitun pettynyt muhun..

Miltä tuntui kun mentorit tuli? Millainen mun mentori oli?
Se oli eräänlainen pelastus ku Riitta tuli ! Se selli ei ollu enää niin ahdistava ku siellä oli jotain tekemistä. Muistan vieläki ku se ovi aukes ja Riitta tuli sisälle, ainoo mitä mä osasin tehä, ni lyödä vaa käteni sen naaman eteen, kätellä ja esittäytyä.. Se oli aika jäätävä ensitapaaminen.. Ja mun mentori, Riitta, oli ihan sairaan ihana ihminen ! Sille on niin helppo puhua kaikesta, ja se tukee mua ihan erilailla ku ketään muu <3

Yhteydenpito muihin tyttöihin
En oo enää niin tiiviistii yhteyksissä muitten tyttöjen kanssa, mikä kyllä harmittaakin mua. Vaik oon nytekki lähellä Tiinaa, ni ei mul silti o varaa lähtee sitä tapaamaa, asiat ois vitusti helpommin jos ois auto. Tiina ja Riitta onki ainoita, joitten kans mulla on edes se facebook-suhde.


~VIIVIFANNY

lauantai 19. lokakuuta 2013

- Ystäväpostaus part 3

Katariina Ekroth
Kata on mun oma terapeutti! Sille on helppo kertoo kaikki, ja yleensä saan joko neuvoja, tai haukkuja :D ! Tutustuttiin Katan exän kautta, ja muistan viel miten se katto mua, hirveen kylmästi.. En oikeestaa muista edes et miten me alettii hengaamaa enempi, mut en todellakaan kadu sitä päivääkään! Kata on mulle todella rakas, vituttaa ku se sattuu asumaan sen verta kaukana musta, et siel tulee harvemmin käytyy. :/ Pakko kyllä mennä moikkaa sitäki akkaa ja tottakai tätän muruu Oonaa <3

Hanna Liemaa
Mun vanha laitoskaveri <3 Tullu Hannan kanssa hääräiltyy paljon hyvää, ja paljon pahaa. Me oltii Viikarin kauhukaksikko jossain kohti. Välil sai ohjaajiltaki kuulla; "Taas te kaks...". Meit yritettii erottaa jossain kohti, ei saatu mennä samaa aikaa röökille tai kaupunkii.. Eikä saatu myöskää mennä kouluu.. Mut ei se meitä erottanu ! Harmittaa ku Hannaki muutti takas Vantaalle ja ite jäin porii.. Ei olla enää nii tiiviisti yhteyksis, viime yönä kauheee avautumis keskustelu fb:s ! Meil oli Hannan kans aika vaihteleva ystävyys jossain kohti, mikä on tottakai ymmärettävää ku 24/7 saman katon alla.. Muistan ku joudun harjavaltaa osastolle, ja ku tulin sielt takasin ni Hanna alko itkemää onnesta ! Sillo ku Hanna lähti 2012 jouluna Viikarista ni olin ihan vitun paskana, oltii tottakai riidelty sinäkin päivänä.. Kukaan ei tuu koskaan korvaamaan Hannaa, ja toivon et ollaan viel jatkossaki yhteyksissä, tiiviimmin ku nytten. That's my boobie girl <3

Emilia Humalamäki
Hahaa, ollaa Empunki kans sekoiltu niiiin vitusti, tosin aina selvinpäin, eikä koskaan mitää pahaa/peruuttamatonta. Tutustuttii 2010 kesällä, ja eka mietein et mitä vittua, muija on 12v ja tollaset tissit ! Jostain syystä en tykänny Empusta, koska se oli nii kovaääninen, mut sit tajusin et kui vitun samanlaisii me ollaa ikäerosta huolimatta. 2011 kesä hengattii käytännöskattoen kokonaa yhdessä, aina ku olin viikarista lomilla. Nykyään nähään kyl harvemmin, tosin senkin takia et en aina muista ilmottaa ku oon tulossa vantaalle . Kaikki nää uintireissut, stadireissut, kaikki on jossain tuol mun aivojen perukoilla ;) Love you girl !

perjantai 4. lokakuuta 2013

- Haaste !

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. mun lukijat tietää musta jo kaiken minkä niitten täytyy, joten tää on vaikeeta

2. Mun pikkusisko kuoli tapaturmallisesti 2007

3. Mun isä kuoli omaan tyhmyyteensä 2012

4. Joka päivä molemmat on mun mielessäm enkä oo koskaan unohtamassa heitä <3

5. Pyrin käymään Veeran kanssa lenkillä about 3x/viikko

6. En o täl hetkel kotona

7. Aion olla vitun kännissä tänään

8. Meen huomenna kattoo sami hedbergii !

9. En tiiä mitä tarkottaa jos rakastaa miestänsä, eli en myöskään tiiä et oonko koskaan rakastanu ketään

10. Mä kärsin salee jostain kroonisesta ikävästä

11. Oon kipee (Y)


Kysymykset minulle:

1. Lempi bloggaaja ja vloggaaja? 

-no mä en sillai nii paljoo seuraile kenee blogei :D Mut aika lailla Veera

2. Ketä sinulla on ikävä? 

-Äitii ja muuta perhettä, isii ja iinaa, yhtä apinaa, mun ystäviä ja SIRUA !!1

3. Vihaatko jotain ihmistä? 

-Mä pyrin yleensä siihen, etten vihais ketään, mun mielestä viha on nii vahva sana :D Ain välil se lipsahtaa, enkä aina muista korjata sitä vihaa inhoks..

4. Miksi bloggaat? 

-Koska en tiiä xd

5. Itketkö helposti? 

-Itken

6. Muuttaisitko elämästäsi jotain jos voisit? 

-Tuuskin, mä oon ite järjestäny itteni tähän kuseen, ni kyllä mä ite itteni täältä kusesta nostan

7. Paras kesämuisto? 

-jos puhutaan täst 2013 kesästä niin ehdottomasti Juhannus äitin kanssa <3

8. Tykkäätkö viettää aikaa perheesi kanssa? 

-Tykkään, vaikkakin se on tosi harvinaista

9. Oletko mielestäsi massaa? 

-en :D

10. Tykkäätkö viettää aikaa ulkona? 

-tykkään, jos ei o kylmä :D

11. Puhutko koskaan kenellekkää syvällisiä? 

-Puhun, ja paljon

Kysymykset teille:

1. Jos saisit valita yhden asian, mikä se olisi?

2. Mitä 'rakkaus' tarkottaa mielestäsi?

3. Käytätkö päivittäin facebookkia ?

4. Koetko olevasi riippuvainen jostain ? Mistä ?

5. Juotko/poltatko ?

6. ^ kuinka usein ja kuinka paljon ?

7. Onko sinulla parasta ystävää ?

8. Oletko menettänyt elämässäsi jotain, mitä et voi saada enään takaisin?

9. Omistatko ask.fm ?

10. Onko sinulla sisaruksia ?

11. Onko vanhempasi eronnut vai yhdessä ?

HAASTAN;

Katariina , Jena , Jenna , Irkku 

Sori en keksi enempää xd

tiistai 24. syyskuuta 2013

- Ystäväpostaus part. 2

VEERA GRÖNLUND


Mun ja Veeran ystävyys ei oo ku vasta vuoden vanha. Oltii samal luokal pinttiksellä, ja mun kävi sillon niiin paljon Veeraa sääliks, ku sil oli rahahuolii ja mä asuin laitokses ja kaikki kannettii mulle suoraa nenän etee.. Sit ku tajusin et Veera on täysikänen ni pyysin sitä hakee mulle tupakkia. Siitä meiän kaveeraaminen sit aikalailla alkokin, vaik Veera oliki eka oliki miettiny tyylii; "mikä toi luulee olevansa" . Alettiin sit hengailemaa aina koulussa yhdessä, ja jossain kohti koulun jälkeenki, me oltii niiku paita ja perse. :) Annoin Veeralle yhes vaihees tukiopetusta matikasta, ku ei se saatanan pässi tajunnu niist mitää.

Kerran pääsin Veeralle yöks viikarin luvalla.. Meiän piti tehä vaa pizzaa ja kattoo leffaa mut sit mentiiki Veeran naapurin luokse ryypiskelemää.. Mä tein pizzaa kolmen aikaa yöllä ku Veera oli sammunu jo. Samalla juttelin yhe apinan kanssa Veeran facebookissa.. No seuraavana päivänä ku menin facee ni silt apinalt oliki tullu kaveripyyntö mulle. Ihemeteltii et miten vitussa sitä pizzataikinaa voi olla vessassa asti..? Ei koskaa keksitty mitää järkevää syytä :D Sit jossain vaihees se naapuri alko jotai dissaamaa mua ni Veera alkaa isoo äänee huutama; "TÄÄ VIIVI ON OLLU KAKOLASSA, ÄLÄ AUO SILLE PÄÄTÄS" ... Vähän kyllä hävetti mut pikkuvikoi :D Aamulla oliki sit maailman parasta krapulamättöö; omatekemää pizzaa <3

Veera ajo ajokortin uudestaa, ja sai auton. Me lähettii ruokkiksilla "käymää" Veeralla, ja yleensä sit jäätiki nukkumaa sinne tms. Veera haki mut aamusti kouluu, mut jossain kohti se meni siihen, et se haki mut, muttei koskaa päästy sinne kouluu asti. Pari kertaa mentii jo koulun pihalle ja todettii vaa: "ei tänää jaksa kattoo Istoo" ja lähettii Veeralle nukkumaa.. 

Sillo ku muutin Viikarin itsenäistymiskämppää ni Veera tuli melkei joka aamu käymää aamukahvilla, ja sit lähettiiki taas "kouluun". 

Mun viimeset hatkat Viikarista oli Veeran kans. Lähin tiistaina ja saatii vaa idea et tänää ryypätää, et mä vaa soitan Viikarii etten tuu sinne yöks, et turhaan mua odottelee. Mä olin monesti hokenu Veeralle; "Selvää pyy sano pyyttoni ku variksen söi" ja jossai illan mittaa me Veeran kans ruvettii ettimää tätä kyseistä pyyttonia. Laitettii uuni päälle ku tokastii et se on uunissa, mä oon videokuvannu tätä tilannetta ja Roni huutaa jossain kohti; "LAITTAKAA NYT HERRANJUMALA SE UUNI KIINNI!". "nii mut ku python".. Veeralla on mooooonta kännivideota musta, mä en tiiä mikä fetissi sil on mun kuvaamiseen.. Seuraavana aamuna Veera kuvaski semmosen krapula videon; "Ois vähä semmosta krapulaa ja morkkista ilmassa.. Ja sit on niitä muisti....pätkiksiä, tai siis niit ettei muista.." .

Keskiviikkon sit tää yks apina soitti et ryypättäiskö me sen kans, ja me ryyppättii.. No torstaina sit lähinki maailmalle ja palasin vast maanantaina takasin, Veera tuli illalla käymää mun kans röökillä viikarissa ja vaihdettii kuulumiset. Tiistaina Veera käytti mua pankissa ja asuntopiirissä ja sain oman kämpän avaimet! Veera sit kans autto mua muutossa ja haki tupari juomat :3 No siitäkin illasta on muutamat videot musta. 

Olin kotona ryyppäämäs Sirun, Riston, Rikun ja Veehoon kans 12.4., Veera oli juossu parkkipaikalta, et se kerkeis kahdekstoist mun luo, et pääsee laulaa mulle onnittelut :D Oltii Veeran kans ostettu meille kruunut mun synttäreitä varten.. Unohin sen kruunun mun päähä ku menin alkosta hakee juotavaa. xd Mentii sampolaa ryyppäämää ja jossai kohti yötä me Sirun kans soitettii taxi ja lähettii mun luo nukkumaa. 

Sain tappouhkauksen ja lähin maanpakoo Veeran kans saman katon alle.. Kaks viikkoo me asuttii sama katon alla, ja sit ku mul oli ollu hammaslääkäri ni oli hieman hermot kireellä, menin nukkumaa ja ku heräsin ni koko talos ei ollu tupakkaa, ruvettii sit Veeran kans tappelemaa ja Veera heitti mua puhelimella, puhelimesta katkes muistikortti et aika hyvin se on lentäny.. Vappuna sit lähin menee sieltä. Meil oli sillo pieni tauko meiän ystävyydessä, et ei oltu ihan nii usein tekemisissä. Sit kerran satuin soittaa Veeralle et missä se menee, jos tulis käymää tupakilla ku olin juomassa. No Veeraki sattu olee juomassa ja viel keskustassa. Mentii yhdessä Passionii ja ryypättii sit oikei huolella. Lähettii passionist ja mentii siihe viereisee karhukebabbii syömää. Ollaan kävelty keskustasta porkkaan ja aamulla ku herättii ni katotii vaa mee kenkii, ihan nurmikossa ja mullassa.. Kumpikaa ei muista et mistä me oltais tultu :D 

Lähettii sit yyterii Veeran ja sen mutsin kans. Mä nukahin siihe aurinkoo ja paloin oikei huolella, ihan vesirakkuloil koko selkä. Sit jossain kohti me ei pidetty parii viikkoo oikeestaa mitään yhteyttä toisiimme, ja menin sit facessa kyselee kuulumisii ja samalla angstasin sitä, kui paska olo mulla on jnejne, no sit Veera pamauttiki; "joo mä oon raskaana".. Siitä se meiän ystävyys sit taas lähti. 

Ollaan alettu käymää Veeran kans lenkeillä, ja ne on ollu aikamoista terapiaa molemmille, ollaan vaa puhuttu ja kävelty. Eka lenkki lähti iha läpällä vaa ku istuttii autossa halpahallin pihassa, eikä ollu mitää tekemistä, no sit Veera heitti et lähetää lenkille, ja mä olin heti messissä. Mentii Porin metsää ja käveltii 4km, sit illal viel uudestaa 4km, ku en jaksanu mennä kotii ni heitin läpäl et mennää uudestaa :D

Mä oon monesti soittanu Veeralle ja itkeny, puhunu sen kans puhelimessa joku 15minuuttii ja lopettanukki sit sen puhelun nauraen :) Veerakin on ollut ihan vitunmoisena tukena meiän ystävyyden aikana. En mä enää tiiä mitä mä tekisin, jos menettäisin Veeran. 

Yks päivä puhuttii Veeran kans henkevii puhelimessa, ja sanoin vaa; "Et sä pystyis valehtelemaa mulle" ja Veera vastas; "ei mun tartte valehdella sulle". Oon miettiny tota lausetta siitä asti, ja tullu aina vaan siihen tulokseen, et en mäkään oo koskaan Veeralle valehdellu, koska mun ei oo tarttenu. Tässä on hyvä esimerkki oikeesta ystävyydestä !

VEERALLE:
Itkien mä tätä kirjotin, ollaan koettu tän vuoden aikana yhdessä niiin paljon et ei mitään rajaa.. Muistan ku sanoin sulle jotain; "kaikkien näitten.. ööö kuukausien aikana" , must tuntuu et me oltais tunnettu koko meiän ikä! Mä voin luottaa suhun, mä voin soittaa sulle jnejne. Mä en oikeesti tiiä mitä mä tekisin ilman sua! Ja muista kans; yhtään ahdistaa ni soita mulle <3 Mä vastaan aina ku kuulen puhelimen ! Mä jakastan sua nii heevetisti ja toivon etten koskaan sua menetä ! Oon sun tukena, vaik nytki oon karkkilassa, mut oon kuitenk hengessä mukana ! :)
I LOVE YOU !

xoxo: VIIVIFANNY

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

- Ystäväpostaus part 1


Siru Torniainen

Siru on mun pitkäaikaisin ja parhain ystävä. Me ei olla varmoi et kauan me ollaan tunnettu, mut Siru on ollu mun 3v synttäreillä, eli varmaa sit vuodest '97. Siru asu Jakomäessä ja mun isi oli aika usein Sirulla, ja mä tottakai mukana. Ollaa kuulemma oltu just jotain 2v ku ollaa yhes karattu Jakiksen ossulle :D Porukat o ettiny meit kissojen ja koirien kans. 

Siru oli yhes vaihees vähä semmonen huono esimerkki mulle, sillo ku olin viel kiltti. Muistan ku oltii ehkä joku 10v ku mentii ostaa battery kaupast ja mä olin iha paniikis et myyks ne niit meille, ku siin tölkis lukee et ei alle 12 vuotiaille. :D Olin melkein aina yötä Sirulla jos olin faijan luona. Sirun takii tein joskus Habboo tyypin ja parhaimmillani olin siel neljää asti yöl.

Joskus ku oltii Sirun kans dösässä, ni joltai miehelt tippu melkei täysinäinen röökiaski, oltaiskoha me oltu sillo just joku 10 vuotiait. Siru otti sen sit ja mentii illal koirapuistoo Sirun koiran kans. Siel sit vedettii ensimmäiset tupakat. Yht'äkkii Siru keksii; "HEI, jos ne savut vetää henkee suu auki, ni se ei yskitä niin paljoo!". Siitä se mun röökinpoltto sit varmaa alkoki.

Oltii taas ehkä 11 vuotiaita ku Sirun kans oltii lastenlikkana ja vedettii ensimmäiset kännit. Muistaakseni se ilta meni ihan hyvin.

Mitähä me oltais oltu, ehkä joku 7-8v ku Siru sano mun ihastukselle et mä tykkään siitä.. No meil oli sit kunnon nyrkkitappelu :D Seuraavana päivänä oltiiki jo muistaakseni sovussa. Kerran me oltii 6 kuukautta puhumatta toisillemme, mut sit Lara-hauva pelasti senki tilanteen ja ruvettii taas sit kavereiks.

Mun 14-vuotis synttäreillä me mentii Sirun kans viherpuistoo dokaamaa. Siru kiipes yhtee kipeilytelineesee puhuu puhelimessa. Sit se tippu sielt :D Veti voltin ja jäi istuu siihe maahan ja tokas: "Vittu mä tipuin" , mä tyylikkäästi makaan penkillä ja puhun puhelimesa. Mentii kotiin ja käytettii Lara ulkona, Sirul oli mun huppari ja se alko oksentamaa, loppumatka meniki sit siihen et Siru hoki; "anteeks et sun huppari haisee ihan oksennukselta, Anteeks oikeesti Viivi!".

Joskus samana kesänä me Sirun kans mentii taas viherii dokaamaa.. Mul oli mäyräkoira ja ilta meni sit loppujen lopuks siihe, et mä puhuin puhelimessa samalla ku kävelin siel kentällä, olin vaa yht'äkkii kaatunu maahan ja itkeny ku kukaa ei rakasta mua. Ja vielä samana kesänä me mentii Sirun ja Roosan kans ryyppäämää hertsikkaa, ja mä sit menin uimaa vaatteet päällä ja kaaduin salmaripullo kädessä, salmari jäi pinnalle, minä pinnan alle. Seuraavana aamuna oliki aika vitun kauhee darra, mut mentii sit kuitenki uimaa.

Mun konffis sattu olemaa samana päivänä ku Sirun synttärit. Tottakai me ryypättii. Kuunneltii Sonata Arctica - Tallulah biisii ja laulettii iha kybäl messis.

Olin Sirun kans sillo lintsillä ku Iina kuoli. Sillonkin Sirusta oli ihan helvetin suuri tuki mulle <3

Siru oli mun luona ku täytin 18-vuotta, ryypättii sit niiku ke, to, pe ja la putkeen. :d Sunnuntain vaan oltii ja maanantaina mä lähin hakee pyryy vantaalta ja Siru samal kotiinsa. 

Aina ku mä oon kotona lomilla ni me nähään Sirun kanssa. Viimeks ku olin himassa ni mentii ykkösee.. "Jos katseel vois syödä ni susta ois ehkä ton verran jäljellä" :'Dd Siru tutustutti mut johonki iha random miehee joka oli kyttäilly mua koko illan.. Kauheesti mua ja Siruuki haluttii klaukkalaa..

Nyt Siru tulee 4.10. poriin, me mennää 5.10. kattoo Sami Hedbergii ja totta helvetissä ryypätää ! 

  Tää on se kerta ku Siru oli ekaa kertaa porissa :)

 2010 ! 

öö, en muista vuosilukuu, ei tää kauheen vanha oo, oisko 2012 ?


2009



SIRULLE;
Vaik en mä tätä sulle aina sano, ni sä oot mulle maailman tärkein ! Susta on ollu ihan vitun suuri tuki mulle aina. Ja älä huoli, se Mauri II ei mee koskaa sun edelle ;) RAKASTAN SUA <3

xoxo; VIIVIFANNY


- Perhepostaus

ÄITI 




Nimi; Katja Sairanen
Lapset; Iina, Otto, Meitsi, Iris ja Emma
Koulutus; joku sähköpaska xd
Työ; anttilan keskusvarastolla muistaakseni joku johtaja :D

Äiti on niiku aivan paras.. Ku olin siinä kakola ohjelmassa ni äitiki joutu tosi negatiivisen palautteen uhriks. Kaikki sano sitä paskaks äidiks. Kyllä mäki olin sillon mun teini vuosina et äiti on maailman huonoin äiti, onneks mä asun laitoksessa. Nyt ku mä asun omillani ni oikein toivon että mä pääsisin asumaan takas äitin helmoihin.

Mun ja äitin välinen suhde on ollu vähä vaihtelevaa.. Nyt ku äiti ja Marko eros, ja äiti meni kihloihi Kaasisen kanssa, ni äitistä on tullu taas äiti. Niin kylmältä ku se kuulostaaki. Tottakai jokasella teinillä tulee niit oloi ettei äiti rakasta, varsinki niil jotka on laitoksessa. En sit tiiä et kuinka paljon mä oon aikuistunu mut oon tullu siihen tulokseen että se äiti rakastaa mua. Se auttaa mua aina ku voi... Nyt ku sain sen 360e sakon, ni äiti oli tosi pahoillaan siitä, että sillä ei oo rahaa sitä maksaa. Ja nyt jos joku tulee urputtaa jotain, ni ei en ole edes pyytäny äitiä maksamaan sitä !

Nii Kaasinen ja äiti menee naimisiin 5.12.2013, mulla tuli itku kun äiti soitti mulle ja pyys mua todistajaks.. <3


ISOVELI
Nimi; Otto Korpi
Koulutus; ööö, otto on käyny kone- ja metallialan
Työ; anttilan keskusvarasto

Otto, se on semmonen perus isoveli.. Kiusannu ja härnänny mua koko mun elämäni :D Faija aikoinaan sano et kyllä se otto sua rakastaa.. Ja kyllähän se rakastaa, muistan ikuisesti sen ku otto sano mulle kännissä; "vaik en mä tätä sulle usein sano, ni mä välitän susta oikeesti". Otosta oli helvetin iso tuki sillon ku mun faija kuoli. En unohda sitäkää koskaa ku tulin kotiin, ni Otto kysy multa et haluunko mä oppia soittaa kitaraa ? Siis niin peni asia sai mut heti paremmalle mielelle. Oton piti tulla faijan hautajaisiin mun tueks, mut se ei saanu vapaata duunista.. + Samana päivänä ois ollu Oton kummitytön ristiäiset, ja totta helvetissä Otto sinne ois menny. 

Mulla ja Otolla on eri isät.. Otto on 20v, syntyny 17.4.1993. Eli se on ollu 4 päivää vajaa 2 vuotta ku mä oo nsyntyny. Otto oli tullu sairaalaan kattoo mua ja kätelly. En sit tiiä miten muuten se on suhtautunu muhun.

Ottokaan ei asu enää himassa, vaan tyttöystävänsä kanssa :) 

VANHEMPI PIKKUSISKO

Nimi; Iris 'Irkku' Sairanen
Koulutus; peruskoulun ysiluokka
Työ; Puhelinmyyjä 

Irkku on tommone 15v perus teini. :) 2010 kesällä Irkku oli mun parasystävä sisarussuhteen lisäks. Jotenki must tuntuu et meiän suhde vaa syventy ku jouduin 2009 laitokseen. Irkul alko menee sillo huonommin, se alko polttamaa, juomaa ja masentuki viel kaupan päälle. Nyt sillä onneks meni suht hyvin ! :) Musta tuntuu et siihenki on osa syy se, et äiti jätti sen Markon. Irkku on muutaman kerran ollu porissa, viikarissa ja mun omas kämpäs. Jossain kohti me Irkun kans soiteltii joka päivä, yhtenä päivänä me puhuttii yhteensä liki 11h puhelimessa, sit se meni loppujen lopuks siihe et me pelattii aapelis minigolfii, eikä kumpikaa puhunu mitää.. Sit lopetettii puhelu :D Nyt ei olla jostain syystä soiteltu Irkun kans niin useesti. En mä tiiä mitä mä kertoisin tost kakrust :D Se on mulle ihan helvetin tärkee <3 Nii joo, mulla ja Irkulla on eri isät kanssa.. Irkku ja Emma on ainoot keil on sama isä :)

NUOREMPI PIKKUSISKO


Nimi; Emma Sairanen
Koulu; ööö, neljäs luokka ? :d

Joo, Eepula on perheen kuopus, ja se on myös hyvin ottanu sen paikan.. :D Se on tietokone riippuvainen ja se on suuntautumassa aika pahaks pissikses.. Harmi vaa etten voi kauheesti porista käsin sitä ojentaa! Mun pikkusiskosta ei tuu enää pissistä, koska minä ja Irkku oltii aika ihQ pissoi 2010. Eepu pärjää koulussa aika hyvin. 

Se on tommonen ihme riiviö, kerran se istu mun sylissä ja alko repii mun hiuksii ja sano sillai riivatul äänel; "Mä annan sulle tuskaa" ... Totesin vaa; "Apua, helvetin apina!" ja sit se suuttu; "MÄ EN OO MIKÄÄN HELVETIN APINA!!" . Se oli aika pelottava kokemus XD Eepu on ihan mun tyttö <3 Muistan kerran ku ei oltu nähty muutamaan kuukauteen, ni ei se saatana ees huomannu mua ku seisoin keittiös, meni hetki ennen ku se tajus mut ja hyppäs mun kaulaa :3 Emman kanssa me ei oikeestaa koskaa tapella tosissaan... Emma oli sillo 3v ku Iina hukku, ni ei se sitä oikeestaan sillai tajunnu, ehkä sen takii se on ainoo meiän perheestä joka ei oo kokenu masennusta. Tosin murrosikää odotellen .. 

"ISOSISKO"

Nimi; Susanna Seger
Koulutus; öö ainaki se oli hetken oppisopimuksella kampaajaks, ja en oo varma käviks se koskaa loppuun asti sitä pinttistä millä se oli.
Työ; kahden lapsen yksinhuoltaja äiti joka käy pajalla arkisin :)

Me ei olla Suskin kanssa mitään biologista sukua.. Suski tuli mun elämääni 2007 ku mun isällä ja sen äitillä oli suhde. Me tutusttii sillai , ku minä ja Suski oltii Suskin äitin luona kylässä, me valvottii johonki aamu kuuteen ja vaa lööbailtii paskaa :D Vaihettii sit puhelinnumerot eikä siin menny kauaa ku mä jo menin Suskin luokse :) Olin siel melkein aina, ja loppujenlopuks äitiki kysy Suskilta et pitääkö musta alkaa maksaa jotain elatustukee Suskille :D !

Meil oli tos Suskin kans pieni paussi, tosin se johtu ihan vaan mun hölmöilystä.. Ja tottakai mäki Suskina ajattelisin lasteni parasta. 

Miro on 6v, ihan mun poika <3 Ja Tea on 7v, ihan mun tyttö <3 Tälläkin hetkellä oon Suskin luona vahtimassa sen lapsia, että se pääs taas viikonlopuks rellestämää. :) Suski on mulle tuki ja turva <3 Jos en pysty kotona olemaa ni oon aina tervetullu tänne ! 

~VIIVIFANNY

ps, Vaikka Otto, Irkku ja Emma onki vaan mun sisarpuolia, ni ne on silti mun siskoja ja veli ! Mua ei kiinnosta se, että meillä on eri isät, me ollaan kuitenki aina asuttu saman katon alla. Jos joku huomauttaa mulle et eihä noi oo sun oikeita sisaruksia; kyllä ne on. Ne on just niin oikeita mulle kun vaa voi olla. Ja vaikka me ei Suskinkaa kans olla mitään biologista sukua, ni se on silti mun isosisko. Ei mul muuta :)

++ otan vastaan postausideoita

maanantai 16. syyskuuta 2013

- 50 faktaa musta

1. Oon Viivi
2. Oon 18 vuotias
3. Asun käppärässä
4. mul on siel vuokrakämppä
5.  Oon yllättävän sinut itteni kanssa
6. .... tosin siinä meni about 18 vuotta että hyväksyin itteni
7.  Poltan tupakkaa
8.  Pelkään kuolemaa
9. Mun ex-poikaystävä on yks mun parhaimmista ystävistä
10. Mulla on muutama hyvä ystävää
11. Yks niistä asuu vantaalla
12. Oon tuntenu mun parhaimman ystävän vuodesta 1997
13. Mua on monesti sanottu tunteettomaks ämmäks
14. Oon asunu laitoksessa
15. Oon keskeyttäny 2 ammattitutkintoo
16. nyt käyn lukioo heikolla menestyksellä
17. Mulla on keskivaikea asteinen masennus
18. toiset päivät on helpompia ku toiset
19. En oo miettiny mitään itsetuhosta piiitkään aikaan
20. Pelkään myös pimeitä metsiä
21. Mun perhe on mulle kaikki kaikessa
22. Mulla on rikosrekisteri
23. Tiistaina on toisiks viimenen oikeudenkäynti (toivottavasti) pitkään aikaan
24. Mua ei enää kiinnosta mitä mieltä muut on musta
25. Mä en tiedä mitä mä haluan mun elämältäni
26. mulla on ask
27. Mä haluisin palata ajassa taaksepäin
28. Mulla on ihan vitusti rahaongelmia tässä kuussa
29. Mulla on nukahtamis vaikeuksia
30. Luotin joskus liian helposti ihmisiin
31. .. Nykyään en enää luotakkaa melkei kehenkää ..
32. Mulla on ollut alkoholiongelma
33. Nyt oon ottanu itteeni niskasta kiinni ton alkoholi asian kanssa
34. Kaipaan kaljaa, ja sen makua, ja sen tuomaa fiilistä
35. mut pelkään että mulla alkaa putki
36. Mulla ei oo ollu mikää unelma lapsuus
37. En pysty "näkemään" itteeni esim 10 vuoden päässä
38. Mä yritän parhaani mukaan elää päivä kerrallaan
39. Mun on tosi vaikee suunnittella esim viikon päähän asioita
40. Mun mielialat vaihtelee aika usein, ja ne siis vaihtelee ihan laidasta laitaan !
41. Itkin tänää onnesta !
42. Mun äiti menee naimisiin 5.12.2013
43. .. Meitsi siel todistamassa <3
44. Oon tällä hetkellä onnellinen
45. .... tunnin päästä mä voin olla ihan jotain muuta ku onnellinen
46. Mulla ei oo lempibändiä/laulajaa
47. Mun musiikkimaku on aika laaja, mut eniten kuuntelen räppiä
48. Rakastan lalulaa karaokee !
49. Vihaan toistaa itteeni
50. Mulla on jalkafobia

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

- Sua tullaan muistelemaan aina vaan, mutta mä lupaan etten unohda sua ainakaan

Se oli iha semi normaali Tiistai-päivä, syksy oli alkamassa ja mäki olin viel koulussa. En ois koskaan uskonu aamusti et mun elämä muuttuis niiin paljon sinä päivänä. Mä olin just käyny optikolla, ja lähin sit kaupunkiin venaa Hannaa. 

Yht'äkkii mun puhelin soi ja mun laitos soittaa. Ne sano et nyt on käyny jotain niin kauheeta, et meiän on pakko tulla hakemaan sut tänne, kysyin et no mitä vittua, kuka on kuollu? Vastaus oli: "mmmm, missä sä oot?". Se 15 minuuttii mitä mä siinä odotin, se oli ihan kauheeta. Ajattelin et pappa on kuollu, mut ei, ei meiän pappa, se oli sillon viel terve! Sit ajattelin et okei, Emmalle on sattunu jotain, mut ois kuitenki hengissä. Sen jälkee tajusin, et vittu, mun isä on kuollu.

Autossa ainoot mitä mä sanoin: "joo mä sain lasit". Päästi laitoksen pihaa, mä jotenki vaa jäin siihen autoo istumaa. Sit se ohjaaja sano: "Mee huoneesees, me tullaa ihan kohta"..

Mä istuin mun sängyllä, tyhjä katse silmissä, tuijotin vaa johonki näkymättömää pisteesee. Sit ovi aukes, sielt tuli kaks naisohjaajaa; "Rikos poliisilta soitettii, sun isä on kuollu viime yönä".

EI EI EI EI EI EI, VITTU TE KUSETATTE MUA, EI MUN ISÄ OO KUOLLU, EI OLE VITTU EI ! Soitin äitille, ei se ollu viel tienny, mä olin lähin omainen, ja äiti ja isi ei oo ollu tekemisissä moneen vuoteen. "MITÄ, onks petri kuollu?".. Soitin Veeralle, itkin vaa et isi on kuollu. Soitin Sirulle, ja itkin vaa. Sit soitin Hannalle, et tuleeki vaa suoraa laitoksee, et mä en pysty lähtee kaupunkii.. Onneks Hanna tuli, se ois ihan hyvin voinu jäädä kaupunkii! Itkettii yhdessä. Mulle oli tullu ihanii kirjotuksii mun facebook seinälle, esim äitiltä. 

Seuraavana päivänä mä lähin kotiin, muutaman kyyneleen vieritin dösässä ku mulla ei ole enää isää.. 

Ku pääsin Martinlaaksoo, ni Marko oli mua vastassa. Kotona Otto (veli) opetti mua soittaa kitaraa, koko perhe teki kaikkensa, että mul ois jotain muuta ajateltavaa.. Kiitos siitä ♥



Nyt tosta on tasan vuosi, isi mul on sua ikävä.. Tulisit takasin.. Isi mä rakastan sua ♥

Isin muistoa kunnioittaen; VIIVIFANNY

tiistai 10. syyskuuta 2013

- jou

Heräsin joskus puol yhe aikaa, ja soitinki sit samatie Katalle. Sovittii et oisin kahdelt siin Porin sillalla :)
Ei siel kirjuris oikei ollu mitää erikoist tekemistä Ompulle.. Keinumisee hän rakastu :') Lähettii sit Katan luokse kaarisillan & pick 'n' payn kautta. Omppu nuokku koko matkan ajan, ja jossai kohti se vähän jo silmiäki laitto kiinni.. Päästii tänne ni mä ruokin Oonan ja seki sit nukahti kokonaa. Katan kans lähinnä lööbäiltii paskaa ja sit ruvettii tekee meille safkaa. 

Syömisen jälkee puhuinki Empun kans puhelimessa aika urakal :D Nyt Oonal on joku ihme virtapiikki ja hilluu tos ihan kybäl. On se ihan mun prinsessa ky hyörii lähes kokoajan mun jaloissa ♥ 

 Omppu keinumassa ♥

 Pieni kuski, saatanan iso lasti ;)

 ♥

Muru löys vaahteranlehden ♥

Ja niille keillä oli jotain ongelmia mun mahan kanssa niin kyllä, kyllä toi karhu kesti vaikka siinä aikalailla koko painolla istuinki ;)

Lopuks viel; ihan järjetöntä et Oonaki jo kävelee itekseen, ja et se on jo 1v 5kk vanha ! Vastahan se oli ihan pikku vauva :(

♥: VIIVIFANNY