Se oli iha semi normaali Tiistai-päivä, syksy oli alkamassa ja mäki olin viel koulussa. En ois koskaan uskonu aamusti et mun elämä muuttuis niiin paljon sinä päivänä. Mä olin just käyny optikolla, ja lähin sit kaupunkiin venaa Hannaa.
Yht'äkkii mun puhelin soi ja mun laitos soittaa. Ne sano et nyt on käyny jotain niin kauheeta, et meiän on pakko tulla hakemaan sut tänne, kysyin et no mitä vittua, kuka on kuollu? Vastaus oli: "mmmm, missä sä oot?". Se 15 minuuttii mitä mä siinä odotin, se oli ihan kauheeta. Ajattelin et pappa on kuollu, mut ei, ei meiän pappa, se oli sillon viel terve! Sit ajattelin et okei, Emmalle on sattunu jotain, mut ois kuitenki hengissä. Sen jälkee tajusin, et vittu, mun isä on kuollu.
Autossa ainoot mitä mä sanoin: "joo mä sain lasit". Päästi laitoksen pihaa, mä jotenki vaa jäin siihen autoo istumaa. Sit se ohjaaja sano: "Mee huoneesees, me tullaa ihan kohta"..
Mä istuin mun sängyllä, tyhjä katse silmissä, tuijotin vaa johonki näkymättömää pisteesee. Sit ovi aukes, sielt tuli kaks naisohjaajaa; "Rikos poliisilta soitettii, sun isä on kuollu viime yönä".
EI EI EI EI EI EI, VITTU TE KUSETATTE MUA, EI MUN ISÄ OO KUOLLU, EI OLE VITTU EI ! Soitin äitille, ei se ollu viel tienny, mä olin lähin omainen, ja äiti ja isi ei oo ollu tekemisissä moneen vuoteen. "MITÄ, onks petri kuollu?".. Soitin Veeralle, itkin vaa et isi on kuollu. Soitin Sirulle, ja itkin vaa. Sit soitin Hannalle, et tuleeki vaa suoraa laitoksee, et mä en pysty lähtee kaupunkii.. Onneks Hanna tuli, se ois ihan hyvin voinu jäädä kaupunkii! Itkettii yhdessä. Mulle oli tullu ihanii kirjotuksii mun facebook seinälle, esim äitiltä.
Seuraavana päivänä mä lähin kotiin, muutaman kyyneleen vieritin dösässä ku mulla ei ole enää isää..
Ku pääsin Martinlaaksoo, ni Marko oli mua vastassa. Kotona Otto (veli) opetti mua soittaa kitaraa, koko perhe teki kaikkensa, että mul ois jotain muuta ajateltavaa.. Kiitos siitä ♥
Nyt tosta on tasan vuosi, isi mul on sua ikävä.. Tulisit takasin.. Isi mä rakastan sua ♥
Isin muistoa kunnioittaen; VIIVIFANNY
Nyt jo vuosi? Oot ihan tolkuttoman hyvin pärjänny, vahva tyttö :) Uskon et oot myös tulevaisuudes <3
VastaaPoistaAika parantaa haavat. Sydän ei koskaan unohda eikä sen tarvikkaan. Isäs ois ylpee susta ja siitä miten hyvin oot pärjänny jo vuoden! Se on varmasti vaikeeta jatkaa eteenpäin kun ei ole enää omaa isää. Mut sulla on ystävät ja perhe tukenas <3
VastaaPoistaKirjotit ihanasti, miten saan tän kyynelmeren pois mun huoneesta. Kaikki tukee sua aina. Tsemppiä hani, oot rakas <3 :*
VastaaPoista