Vielä 10 vuotta sitten, en olis koskaan uskonut, että mä pelkäisin joskus ihmisiä. Olin niin rempsee 11v tyttö, joka ainakin yritti tulla kaikkien kanssa toimeen. Mulla oli paljon erillaisia kavereita, en koskaan joutunu välitunneilla olemaan täysin yksin. En välttämättä päässyt parhaimpien kavereitten leikkeihin mukaan, mut en myöskään joutunut yksin olemaan. Aina oli joku, joka mut mukaan huoli. Mut mitä tapahtu sille tytölle?
Se tyttö on nyt aikuinen nainen, ja yrittää pärjätä itsensä kanssa. Se tekee joka päivä töitä, että pääsee sängystä ylös. Aina autossa matkalla kauppaan se kerää voimia, voimia siihen, että kohta se on kaupassa vieraiden ihmisten keskellä, missä kaikki tuntuu tuijottavan sitä. Sen tytön luottamus rikottiin niin usein, ettei se uskalla enää luottaa keneenkään. Se ei uskalla päästää uusia tuttavuuksia oman kuorensa sisälle. Se rikottais kuitenkin. Sitä tyttöä kiusattiin, sen tytön isoimmatkin haavat revittiin auki. Sillä tytöllä ei ollut enää mitään omaa kun se täytti 18. Kaikki oli viety ja revitty palasiks. Lähimmätkin ystävät käänty sitä vastaan. Ne lähimmätkin ihmiset rikko sen. Ne repi sen täysin palasiks, niin palasiks, ettei se tyttö saa itseensä enää niin kasaan, että vois joskus taas luottaa ihmisiin samalla tavalla. Se tyttö ei halua tutustua kehenkään täällä, ettei mitkään arkaluontoiset asiat menisi vääriin korviin. Se tyttö tulee tuskin koskaan saamaan aitoa ystävää täältä, koska ystävien kesken jaetaan kaikki. Eikä se tyttö sitä pysty tekemään.
Se tyttö pitää tiukasti kiinni kuorestaan, sinne ei pääse kaikki. Ne jotka pääsee, tietää, ettei se sisimmiltään ole niin iloinen ja elämähaluinen mitä se antaa ymmärtää. Se tyttö on välillä niin rikki, ettei edes sen tytön aviomies pysty sitä korjaamaan. Se tyttö pystyy sillekkin näyttämään, että kaikki on hyvin, vaikka sisällä vuotaa kyyneleet.
Se tyttö odottaa nyt esikoistaan. Se tyttö yrittää olla vihaamatta kroppaansa, mikä teki tässäkin asiassa temput. Se tyttö ei toivo tällä hetkellä mitään muuta, kuin että saisi sen oman lapsensa jo syliinsä. Että saisi sen hetken jo omakseen, ja sit sillä olisi taas jotain omaa. Jotain omaa, mitä kukaan ei siltä veisi enää pois.
~ VIIVIFANNY
