Keuhkoyskätauti, jumalauta. Yskin kaks viikkoo putkeen, ja se oli millon kuivaa, ja millon limasta yskää. Se meni taas niin kamalaks, et valvoin öitä ja itkin, ku en vaan enää jaksanu yskii. Henkeä ahdisti joka ilta, ja yhtenä päivänä se alko jo aamulla. Lähin päivystykseen, jossa mulle tarjottiin antibioottikuuria, vaikka tulehdusarvot oli alle 5. En suostunu, joten se määräs mulle yskänlääkettä, ventolinea ja nenäsumutetta. Toki tarkisti eka muutamalta eri sivulta, että saanko vetää niitä nyt raskauden aikana. Nyt aletaan olee voiton puolella, muutamia ysköksiä päivässä, mut yöt saan nukuttua!
RV 15+4, niskaturvotusultrassa käytiin pari viikkoa sitten, ja turvotusta oli 1,3mm. Mä en näistä mitään tiedä, mut ultraaja sano et kaikki on hyvin. Käytiin myös viimeviikon maanantaina ultrassa, ja joka kerta se on vaan niin sanoinkuvaamattoman ihana tunne, kun saa nähdä sen pienen ihmeen, mikä mun sisällä kasvaa. Sillonkin sain kuulla, miten hyvin kaikki on. 24.11. olis rakenneultra, ja en jaksa odottaa, että saan sukupuolen selville, että pääsen ostamaan kaikkea ei niin unisexejä vaatteita ja muita härpäkkeitä. Raskausoireet alkaa vähenemään, ja jos vaatteet ei jo kiristäis, ni voisin jopa unohtaa olevani raskaana.
Huhtikuussa ku kävin lääkärillä, sain lääkkeet korjaamaan mun munasarjoja. Se lääkäri sano, että sit ku oon varma, että haluan just nyt lapsen, ni alotetaan lääkkeet, mitkä käynnistää mun olemattomat ovulaatiot. Ja huppista, ei tarvittu ku se yks lääke, 3kk aikaa ja siinä se. Se vaan tapahtu, olin jo valmis, että syksyllä lähdettäis ehkä miettimään sitä ovulaatiolääkettä, ei tarvinnu. Oon vieläkin hämmentyny, et oon päässy jo toiselle kolmannekselle, ilman mitään komplikaatioita. En voi ymmärtää ees aina, että mä oon raskaana. Monta kertaa viikossa saattaa tulla se, kun onnenkyyneleet meinaa tulla silmille, kun muistan että mun sisällä kasvaa lapsi. Mun lapsi.
Ja mun lapsen isä, joka ihmekyllä on mun aviomies (lähinnä siis, etten välttämättä olis vielä vuosi sitte uskonu, että pääsen naimisiin ennen ku saan ensimmäisen lapsen, saati että en jäis yksinhuoltajaks), alotti työt. Ei se onneks oo ku 8-13.30 ma-to, ja perjantaisin 8-12. Mut on tääl kotona tyhjää, ku ei oo ketään järkevää juttuseuraa.
Viekkarit on loppunu, mä tiesin et mä selviin tästä. Muutaman kerran tuli olo, etten enää jaksa. Et nyt tää loppuu ja alotan lääkkeet uudestaan. Mut vihdoinkin, voin sanoo etten oo enää riippuvainen mielialalääkkeistä. Sairasloma on nyt siis helmikuun loppuun asti, mut sillon alkaakin jo äitiysloma.
Menomatkalla tallinnaan
Rakas paskapääpahoilainen
Äidin ja Isin pikkuihme <3
Mä en edes osaa sanoa tästä kuvasta mitään, se on Jali.
Anteeksi, mitä sanoitte?
Ja ne ensimmäiset vauvashoppailut !
Nyt mä alan varmaan pikkuhiljaa jo valmistautumaan yötä varten, oon haravoinu tänään yhteensä varmaan 6 tuntia ja käyny saunassa. Voisin kuvitella ettei tänään oo unesta puutetta ?
~ VIIVIFANNY
