Keltään ei varmaankaan ole jäänyt epäselväksi, että kuka on mun uusi mies. Ville Eskelinen pieksämäeltä. VM 85, kahden ihanan lapsen isä, työtön audimies. Ollut työelämässä noin 9vuotta, ja kuuluu metalliliittoon. Huumorintajua löytyy, ja on maailman huomaavaisin ihminen. Ottaa toiset huomioon, eikä kukaan jää kenenkään varjoon. Harrastuksiin kuuluu nelipyöräiset asiat (autot ja mönkijät). Vihaa bemareita (vittu), ja mersuja. Välillä vähän saamaton, mutta tarpeeksi kun potkii perseelle, niin hoitaa asian kuin asian. Ja ennenkaikkea tää mies on hyvä isä. Ja maailman paras mies. ♡ Ja mä rakastan sitä todella paljon jo nyt, ja mun rakkaus kasvaa vaan joka päivä.
Mun elämäni valo, mutta valossakin on yleensä varjonsa. Ihan niinkuin mun elämässäni.
Puhuttiin eilen kaikenlaista, kun oltiin saatu lapset nukkumaan. Lähinnä siis musta. Oon miettiny paljon sitä kaikkea paskaa, mitä mäkin oon joutunu kestämään. Sitä ääretöntä tuskaa, kun mulle kerrotaan Iinan kuolemasta. Sitä ahdistusta, kun en haluu mennä kouluum kiusattavaksi. Sitä lapsellista ymmärtämättömyyttä, että mikä siinä on niin väärin olla isin luona, kun se juo/narkkaa. Sitä yksinäisyyden tunnetta, kun mut sijoitettiin, ja lähestulkoon heti suljettiin nuorten psykiatriselle osastolle. Sitä pelkoa, kun mut sijoitetaan 250km:n päähän kotoota. Sitä loputonta kipua, kun mulle ilmoitetaan isän kuolemasta. Sitä suunnatonta ensirakkauden tunnetta, mikä muuttukin pelkäksi fyysiseksi sekä henkiseksi kivuksi ja mustelmiksi. Se mikä jätti muhun lähtemättömät arvet. Sitä kun mikään ei enää riittänyt, ja halusin olla vaan sekasin 24/7. Sitä, kuinka Jasu tuli, ja nosti mut sieltä ylös. Korjas mut. Ja sitä, miten se taivas paloikin helvetiksi. Kuinka yksinäinen mä olin. Mutta mistä tää voima tulee mulle ? Onko se sitä, että mä jaksan vieläkin uskoa siihen parempaan huomiseen ? Sitä, että mä ajattelen ettei yhden ihmisen kuulu kestää näin paljoo paskaa ? Että oikeesti, mulle ei voi tapahtua enää mitään pahaa. Ja silti oon varma, että joku kuolee. Oon myös varma, että mä romahdan. Mutta mä olen selvinnyt kaikenlaisista tunnevyöryistä, ja osaan tunnistaa itsestäni milloin tartten apua.
Mä en halua ajatella näitä asioita. Mä haluan keskittyä nyt tähän hetkeen, meidän perheeseen ja kotiin. Mä haluan piilottaa mun negatiiviset tunteet, että mä voin olla hyvä "puoliäiti". Ilman mun ystäviäni, niitä muutamaa, tai ilman Villeä ja lapsia, mä en pysyis järjissäni.
~VIIVIFANNY
