Mun mielestä on todella lohduttavaa, kun lääkäri ihmettelee, että miten mä oon voinut tän selän kanssa olla koulussa. Yhtä lohduttavaa on se, kun se sanoo "mä kirjotan tän ja ens viikon saikkua ja laitan sut sinne magneettikuvien jonoon. Tuut sit hakee lisää sitä saikkua jos siltä tuntuu, ja todennäkösesti tuntuukin.". Eli mulla on alin selkänikama liikkunu 7mm, ja todennäkösesti välilevyongelmaa. Mun tekis tässä kohtaa mieli sanoo kaikille "ku sulla on sitä ylipainoa"-ihmisille, että haistakaa vittu. Mä tiedän, että mun selkävaivat johtuu siitä et oon ylipainoinen, mutta se ei sitä tarkota, ettenkö mä olisi oikeutettu oikeeseen hoitoon. Ja kaikille niille myös tiedoksi, mä laihdutan tällä hetkellä. Mä syön noin 1200 kaloria päivässä, ainakin yritän. Aina sekään ei tuu täyteen. Ja mä olen jo laihtunu 5kg. Kahdessa viikossa.
Se liikkuminen, mä en välttämättä aina jaksa. Mun pää ei jaksa. Mun pää sanoo ittensä irti, ja sillon mä jumahdan tohon sohvalle makaamaan, ja siinä saattaa helposti mennä se parikin tuntia, ilman että mä huomaan mitään. Ja sit mua alkaakin itkettämään, että kun mä en voinu edes siivota. Mä en voinu edes syödä itse. Hyvä jos muistin koirani ruokkia.
Mun paniikkikohtaukset on suhteellisen rajuja. Mä jokseenkin menetän ajan ja paikan tajun. Mä kadotan jokaikisen tunteen, kun pahin ahdistus on menny ohi. Sillon mä jumahdan siihen sohvalle. Mä yritän kuunnella musiikkia, joka tois joitain tunteita esille, edes ikävää. Mut ei. Sen jälkeen mä alan pelkäämään, ja mä en tiedä mitä mä pelkään, mut mä pelkään ihan älyttömästi. Kamalinta on se, kun ei pysty oikeesti liikkumaan, kun mikään sun kropasta ei toimi sillä hetkellä. Se saattaa kestää parikin tuntia. Ja loppupäivän mä oon ihan pihalla.
Mä teen lähes joka päivä sen virheen, että mä palaan menneisyyteen. Ja mä alan ikävöimään sitä aikaa. Mä en kyllä ymmärrä, että mikä siinäkin on, et kaipaa niitä monen päivän kestäviä ryyppyputkia. Oliks se sit se, et mä olin nii vapaa tekee mitä mä haluun ? Oonksmä nyt jotenki vankina? En. Muutakun mun omassa kropassani jota vihaan. En tällä hetkellä niin paljoo, mut ylensä vihaan.
Ja kun kaikki sanoo mulle "sun täytyy miettiä niitä hyviä asioita mitä sun elämässäs on vuoden aikana tapahtunu". Se ei aina tunnu siltä. Ja se ei oo kenenkään vika, se on mun pääni vika. Jos mä mietin että kaikki on paskaa, ni sillon on ihan turha tulla lässyttämään siitä, että kuinka paljon mulle on tapahtunu hyvää, koska se hyväkin on sillä hetkellä paskaa. Mä oon raaka, enkä anna itteni olla onnellinen sillon kun mulla on paskapäivä. Mä haluun sillon vaan käpertyä siihen itsesääliin, ja jokseenkin jopa uskoa, että se kaikki on oikeesti paskaa.
Kävin muuten eilen myös päälääkärissä, ja se sano että tää mun hulluus johtuu siitä, että mun lääkkeet vaikuttaa. Sit se määräs vähän lisää lääkkeitä. Että varmasti pää menee vähän enemmän sekasin.
Mä en pelkää ihmisiä niin paljoo enää, se onkin ainoo hyvä vaikutus näistä lääkkeistä. Mut vielä kattellaan kuukausi, että jos tää olo tästä tasottuis.
Hope so. VIIVIFANNY
